sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Ystävyyteen sitoutunut

Enkelin suloutta
"Anna minulle
minun jokapäiväinen ystäväni
pari sanaa
pieni hipaisu
katsekin riittäisi
kantamaan sudenhetken yli.
-Anja Porio/Sain sinulta paljon

Sitoutunut ystävyyteen. Sen päätöksen tueksi olen  kutsunut säännöllisesti ystäviäni vuoron perään luokseni syömään ja jutustelemaan. Se kaikki kahdenkeskinen aika on antanut ainakin minulle hurjan paljon. Kotona ei ole häiriötekijöitä, joten se intensiivisyys keskusteluissa voi vaihdella hurjasti aiheesta riippuen. Välillä hieman kyynelehditään, välillä nauru raikuu, mutta antoisia kaiken kaikkiaan nämä yhteiset hetket ystävien kesken ovat. Tuntuu, että nämä keskustelut aina avaavat joitakin tukkoisia ajatuksia sekä myös antavat perspektiiviä omaan olemiseen ja rauhantunnettakin sieluun. Eivät siis mitään turhanpäiväisiä jutusteluita:)

Tykkään myös tehdä ruokaa, joten on kiva suunnitella illan menuuta ja nauttia rauhassa ruokaansa ilman kelloon vilkuilua. Jälkuruuaksi kokeilin uutta reseptiä:


Vadelmainen valkosuklaaunelma, njam. Herkkua oli. Aamulla löytyi vielä jääkaapista tämä viimeinen ripaus, joka tuli nautittua aamupalan jatkeena.


Hieno lukukokemus

Yksi viimeisimmistä ja antoisimmista lukukokemuksista sisältyy tähän pokkariin. Luin tästä jonkun kirja-arvostelun aikoja sitten ja siinä jokin jäi vaivaamaan sen verran mieltä, että päätin haluta lukea tämänkin kirjan itse joskus. Sitten kävikin niin, että sain nähdä elokuvan ensin ennen lukemista, mutta ei se silti vähentänyt haluani lukea itse kirjaa. Sattumoisin Esikoiseni oli hankkinut tämän pokkarin, jonka sain sitten lainata. Hyvä leffa, hyvä kirja.

Aurinkoista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

15 kommenttia:

  1. Suloinen enkelisi kuvassa oikein huokuu ystävällisyyttä ja lempeyttä!
    Kiitos tuosta käytännön vinkistäsi ystävyyteen liittyen!
    Suloista ja lempeää sunnuntaita sekä alkavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilkka! Samaa toivon Sinulle!

      Enkelihahmoja on niin monenlaisiakin nykyään tarjolla, että varmasti löytyy jokaiselle maulle jotakin. Olen nyt vähän hillinnyt tuota enkelihahmojen keräilyä, kun niitä alkaa olemaan jo ihan mukavasti:)

      Poista
  2. Kaunis enkeli tuossa kuvassasi.
    Ystävät ovat tärkeitä, ja sinä huomioit ystäviäsi mainiolla tavalla. Mikä sen mukavampaa kuin keskustella hyvän ruuan ääressä.
    Piiat kirja on tullut luettua useampaankin kertaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekin kaunis enkeli!

      Ystävät ovat niin tosi tärkeitä, että joskus on hyvä heitäkin välillä muistaa vaikka ruokapöydän ääressä:)

      Oli kyllä tosiaan hyvä kirja, joten hyvinkin voi olla, että lainailen kirjasta toistamiseen.

      Poista
  3. Ystävät ovat enkeleitä tietämättämme!monesti näin:)

    VastaaPoista
  4. Niin on suloinen Enkeli.
    Ja ystävät ovat niin tärkeitä, että ilman heitä olisimme melko köyhiä. Ystäviä on kiva hemmotella.
    Ihanaa sunnuntain loppupäivää ja alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäviä on tosiaan ihana hemmotella.

      Kiitos! Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle myös!

      Poista
  5. Enkeli on uskomattoman kaunis! Ystävät ovat kullan arvosia ja heitä ei koskaan ole liikaa. Valitettavasti usein työn ja huolien keskellä ei tule pidettyä yhteteyttä niin paljoa ja ystävät kaikkoaa jonnekkin.
    Toisaalta uskon että oikea ystävä ei katoa viereltä silloinkaan..

    Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tämä kiireinen elämä puolin ja toisin laittaa vähän haastetta näihin ystävyysiltoihin, mutta tarpeeksi kun on vaihtoehtoja illoille, niin kyllä se yhteinenkin aika sitten jossain hetkessä löytyy. Eilisiltaisenkin ystäväni kanssa käytiin aika monta vaihtoehtoa läpi ennen kuin yhteinen sopiva aika löytyi.

      Kiitos ja kiitos samoin!

      Poista
  6. Suloinen enkeli. Monesti huomaa, että ihania enkeleitä ovat myöskin ystävät. Hyvää illanjatkoa sekä alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkelit ovat tosiaan usein ystävien muodossa kanssamme. Ilman heitä elämä olisi melkoisen tyhjää.

      Poista
  7. Voi miten kauniisti olet sommitellut nuo herttaiset jutut tuohon! Toivoisinpa omaavani yhtä hyvän "silmän". Enkeli on ihana, kuten niin monet ovat jo sanoneetkin. Ystävyyttä ei ole ilmassa koskaan liikaa, eikä liikaa ole myöskään hyviä ystäviä. Hienosti hoidat omat ystäväsi, annat ja saat... :) Onnellista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Helena Maria kauniista sanoistasi! Minussa elää pieni sisustajankin:) kaiken muun tekemisen rinnalla. Vastavuoroisuuttahan se ystävyyskin on, joskus vain ei kaikki mene tasan, mutta tarvitseeko aina sitten mennäkkään.

      Kiitos! Onnellista viikkoa Sinulle myös!

      Poista
  8. Ystävien tapaaminen rauhassa on ihan parasta terapiaa ! Ja ihania herkkuja olet taikonut :)

    Piioista tykkäsin minäkin.

    Kivaa alkanutta viikkoa sinne !

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!