tiistai 2. lokakuuta 2012

Tahdoton reagointikyky

Paperiruusuja

"Haluan ajatella vailla pelkoa,
haluan kysyä
asettamatta vastauksia ennakolta.
Haluan kunnioittaa erilaisuutta.
Haluan löytää tekojeni motiivit
itseäni tuomitsematta.
Haluan tehdä jotain siksi,
että sitä haluan,
en siksi että minun täytyy.
Haluan itse päättää ja valita
enkä aina vain tahdottomasti reagoida.

Minä etsin vapautta,
jotta voisin elää.

-Ulrich Schaffer
"Etsin itseäni ja paikkaani maailmassa" -runokokoelmasta

-Nuo yllä olevat sanat sisältävät ajatuksia, jotka eivät
ole helppoja - ainakaan minulle. Vastauksien antaminen
on tavallaan rutiinin omaista, ajan kanssa olen opetellut myös  uudistamaan ajatuksiani.

Vapautta on monelaista.
Minkä tien valitsen?
Se jää nähtäväksi ja koettavaksi.
Ajatustyötä, motiivien etsimistä,
vapaan halun täyttämistä.
Helppoa - eikö vain?
 
Toivelistalla voisi olla itselläni Vapaan Halun Päivä! Kuuntelisi sisintään ja sitten sen mukaan täyttäisi päivänsä tekemällä mitä on "aina" halunnut kokeilla tai sitten vain yksinkertaisesti oleilemalla. Jopa itseäni on naurattanut oma piirteeni siitä, että aina pitää olla tekemässä jotain. Zumba-tunnillakin kun tulee niitä taukoja, niin meikäläinen se aina vaan heiluu musiikin tahdissa, jos vain hiukankin jostain sellaista kuulee. Ei voi rauhoittua edes niillä tauoilla. Yöt nukun rauhallisesti - ainakin luulen niin:)

Mukavia, sateisia, värikkäitä päiviä!

16 kommenttia:

  1. Kyllä sinun pitää toteuttaa tuo unelmasi. Sellainen päivä ei varmaan edes ole vaikea järjestää :)
    Mukavaa viikon jatkoa ja kiitos Taas :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkin viikonlopun päivä olisi oiva hetki toteuttaa Vapaan Halun Päivä. Pitäisi ensin vain osata päättää, mitä se päivä olisi täynnä:) Levottomat kädet ja liikkuvaiset jalat pitäisi saada joskus rauhoittumaan, mutta toisaalta miksi muuttaisin mitään. Kai se rauhoittumisen päivä tulee sitten, kun oikeasti tuntuu siltä, että tänään en teekkään sitten yhtään mitään.

      Kiitos toivotuksesta! Näen vieläkin silmissäni sen linnunkodon. Se on siis ihan hurjan ihana!

      Poista
  2. Ihana idea tuo Vapaan Halun Päivä. Ilman muuta toteuta tuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti joku päivä tuonkin ajatuksen toteutan, kun se kerran nyt on aivooni iskeytynyt.

      Poista
  3. Olemme sukupolvea, joka on kasvatettu suorittamaan, ainakin itse tunnen niin. Myös hyväksyntä ja joskus jopa rakkauden saaminen on pitänyt olla "ansaittua". Siksi näitä asioita joutuu opettelemaan. Se, että on tämän huomannut, on jo mahdollisuus muutokseen...
    Iloista lokakuun alkua, sateista huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina pistänyt tämän toimeliaisuuden maalaistalon tytön ansioksi. Lapsena tehtiin töitä, vaikka kyllä myös tietenkin leikeille jäi aikaa. Olen kyllä hurjan onnellinen toisaalta tästä luonteenpiirteestäni, sillä näin olen omimmillani. Joskus vaan huvittaa itseänikin tämä ainainen touhuaminen, vaikka iän myötä olen kyllä oppinut jo antamaan itsellei niitä helpompiakin hetkiä. Nuoruudessa en edes tiennyt tv:n ohjelmista mitään, kun oli niin paljon muuta ohjelmaa. Nyt tiedän jo jotain niistäkin, mutta käsityö vähintääkin pitää olla seurana tv:tä katsellessa.

      Kiitos Hilkka! Sade kuuluu syksyyn, joten iloitsen siitäkin.
      Iloista syksyä Sinullekkin kera värikkäiden lehtien!

      Poista
  4. Joskus on hyvä viettää päiviä,jolloin "on vaan",se tekee hyvää itse kenellekin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielen tyhjennystä ja tekemättömyyden tilaa tarvitaan välillä, mutta helppoa sen tilan haltuunotto ei ole ikiliikkujalle. Sinulla ei sellaisia hetkiä useastikaan varmaan voi tulla pienten lasten äitinä. Yritetään kuitenkin välillä, vaikka vain aloituksena 5minuuttia:)

      Poista
  5. Mainio idea.. joka pitäisi toteuttaa aina silloin tällöin:-)
    Mukavaa ja värikästä lokakuuta!

    VastaaPoista
  6. Ihana kynttilä asetelma!
    Vapaan halun päivä olisi itse kullekin hyväätekevä. Vaikka joskus päättäkin olla vain, niin huomaa taas hössöttävän jotakin. Mutta eikö se ole vain hyväkin että on aina jotakin tekemistä, jos se dementiakaan ei iskisi niin herkästi.
    Joku käsityö heiluu minunkin sormissa tv:täkin katsellessa. Miehenikin on jo lopettanut siitä huomauttamisen, kun on nähnyt sen turhaksi.
    Lämmintä viikon jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo sorminäppäryys Sinullakin on aivan mahtava taito! Ja ihan varmasti se sitä dementiaakin vie kauas tulevaisuuteen, kun on periaatteessa koko ajan jotain tekemistä ja ajattelemista. Keskittymistä vaativaa, aivoille tekemistä antavaa. Nuoruuden harrastuksen, ristikoiden täyttämisen olen myös aloittanut uudelleen. Se vie välillä myös niin mennessään, että ei kuule eikä näe. Täydellistä keskittymistä.
      Kiitos, samaa toivon Sinulle!

      Poista
  7. Hyvä idea tuo Vapaan Halun Päivä. Mutta ei varmaankaan ihan helppo toteuttaa, jos on joutunut lapsesta saakka tekemään töitä.
    Minulle sanoi kerran tuttu lääkäri, että muuten ihan hyvä mutta pitäisi opetella olemaan jouten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoiteltavissa oleva taito, mutta riittääkö kärsivällisyys? Elämä kyllä taitaa välillä niitä pakollisia lepohetkiä järjestää, kun jokin tauti pukkaa päälle. Nyt olen pari päivää ottanut paljon rauhallisemmin ja huilannut ilman liikuntaharrastuksia tekemällä vain käsitöitä, kun nuha on tehnyt tuloaan. Onneksi tuntuu menevän ohi yhtä nopeasti kuin tulikin ja siitä kyllä kiitän sitä, että osasin hellittää hieman taudin ensioireiden tunnuttua. Oikeassa paikkaa on kuunneltava itseään ja huilattava.
      Viisaita sanoja lääkäriltä!

      Poista
  8. Voi kuule, olipa ihana löytää blogisi. Rakastan myös runoja, aforismeja ja tarinoita. Ulrich Shaffer on herättänyt innostusta monen monta vuotta sitten. En ole kuitenkaan tutustunut hänen muuhun tuotantoon, koska olen kantanut häntä mukanani väärällä nimellä! Vasta äsken huomasin tämän asian ja aloin nyt etsiskellä hänen runouttaan täältä netistä. Olen aivan myyty hänen sanoihin, ne osuvat suoraan ytimeeni. Jatkan etsintöjäni. Ja sinun blogin laitan mieleen. Tervetuloa myös mun blogeihin käymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että löysit blogiini! Ulrichin ajatelmat ovat niin täyttä asiaa, että en voi oikeastaan kuin ne melkein kaikki allekirjoittaa. Niin samoja ja samantapaisia ajatuksia, kuin itsellä. Tervetuloa toistekkin vierailulle!

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!