sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Mieti mitä kaikkea Sinulla on ja nauti siitä


 "Elämä on yhtä juhlaa."
-Julia Child

Kortin originaali: Inge Löök 

Mieti mitä kaikkea Sinulla on ja nauti siitä!

 Iästä riippumatta elämästä voi nauttia ja nimenomaan omalla tavallaan. "Vielä virtaa" -sarja alkoi taas syksyn kunniaksi TV1 :llä viikonloppujen iloksi. Se on yksi ehdoton lempisarjoistani, joka saa aina hyvälle tuulelle. Siinä enimmäkseen papat keksivät kaikenlaista puuhaa itselleen riemukkain seurauksin. 

 Vastaavasti mummorintamalla nämä Inge Löökin kortit ovat vieneet sydämeni mahtavine kuvituksineen ja hyväntuulisuuden innoittajina. Tuollainen mummeli haluan tulevaisuudessa olla, joka osaa välillä vähän hassutellakin. Taidan kyllä osata sitä jo nytkin, sillä mummin Murunen tässä kesällä tokaisi: "Mummi hassuttelee."


  Seuraava keskeneräiseksi jäänyt työ pääsi kohti lopputulosta. Tämän ongelmana tuli siinä vastaan, että lanka alkoi uhkaavasti loppua ja hihat olivat vielä tekemättä. Innostuksen lopahdettua oli kyllä jäänyt takakappalekin kesken, joten siitä oli helppo jatkaa ja miettiä samalla, että mites tästä edetään. Mielessä oli toisenlainenkin vaihtoehto, mutta tuohon alla olevaan sitten päädyin.



Virkkasin kaikkien reunojan ympärille pylväsryhmiä ja nyörit etuosaan, joten tästä tulikin sitten lyhythihainen jakku. Nuo hihat olivat valmiiksi jo hieman korostettuna, joten tästä tulikin ihan kiva.



Kovasti väri muuttuu näissä kuvissa, mutta ehkä lähin sävy on tuossa ylimmässä kuvassa, jossa neule on vielä vahvasti kesken.


Langat olen joskus aikoinaan ostanut kirpparilta. Tämän verran jäi jäljelle.  Kivaa kutoa, mutta painavaksi muuttui loppua kohden, kun etu- ja takakappaleet kudoin pötköön. Painoa kertyi työlle runsaat 600g.


Lauantaina käväisin kirpparilla ja euron löytönä 9 käsityölehteä. Pari näistä minulla jo onkin, mutta ostin nipun kun halvalla sai. Näitä selatessa menee muutama hetki ja ties mitä kivaa tekemistä näistäkin vielä löytyy, mutta ensin sinne keskeneräisten laatikon ääreen miettimään mikä työ on seuraava kohde.

Mukavaa uutta viikkoa ihan kaikille!

Muistutuksena:
Mieti mitä kaikkea Sinulla on ja nauti siitä!


 

2 kommenttia:

  1. Minulla ainakin on kaikkea mitä tarvitsen. Kun vaan terveys palautuisi.
    Sinähän olet tehnyt kivoja vaatteita, niin kuin tämäkin vihreä.

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!