maanantai 1. syyskuuta 2014

Turkoosin sävyjä


"Välistä jopa realisti alkaa unelmoida
uudenlaisesta elämästä
elämästä, jonka hän tahtoo alkaa aivan alusta
muuttuneesta elämästään
omista unelmistaan,
 aivan kuin ne olisivat todellisuutta pisaroista, 
jotka yhä uudestaan
 tipahtamalla kovertavat kiven

ja realisti kääntyy jälleen kohti todellisuutta
päästäkseen tietoisesti
tuntemaan omat unelmansa
onnellisena
siitä että hän ylipäänsä vielä
osaa unelmoida"

-Margot Bickel 




 Tässä nyt yksi versio virkaamastani liivistä lisäämieni kukkareunusten jälkeen. Liivi ei montaakaan kertaa ehtinyt ylleni, sillä se  tuntui olevan
jotenkin vielä vajaa tekele.


 Väriäkin halusin liiviini, joten Dylon pesukonevärillä sain haluamani turkoosin sävyn entisen valkoisen tilalle. Tykkkään kovasti tästä uudesta versiosta ja varmasti tätä tulee nyt enemmän pidettyäkin.



Värit ovat nyt tärkeässä osassa elämässäni, joten totta kai nämä kauniin punaiset puuvillalangat kutsuivat ostamaan kirpparilta täydentämään lankavarastojani. Aika näyttää mitä näistä saan aikaiseksi, mutta uskallanpa luvata, että saatte senkin nähdä. Se ei kuitenkaan tapahdu aivan heti, sillä vielä ihan muutama käsityö odottaa loppusilauksia.
 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille täällä piipahtaneille









16 kommenttia:

  1. Hurmaava turkoosi pitsiliivi!
    Nauti elämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, turkoosi on lemppparivärini.
      Nautin kiitos, toivottavasti Sinäkin!

      Poista
  2. Kaunis liivi, reunakuvio aivan ihana.

    VastaaPoista
  3. Kaunis liivi. Väri on aivan piste iin päälle. Todella kaunis turkoosi.
    Ihanaa syksyä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Turkoosi on vaan niin hurjan kaunis väri.
      Samoin Sinulle ♥

      Poista
  4. Kaunis väri liivissäsi☺
    Mukavaa viikkoa Sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Olen itsekin aivan haltioissani tuosta sävystä.
    Kiitos! Samoin Sinulle ♥

    VastaaPoista
  6. Oi,mitenkaunis väri. Minä pidän myös turkoosista.Tekisi mieli tuota liiviä pyhistellä käsissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistunut värisävy, toivottavasti pysyy myös pesujenkin jälkeen.

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!