torstai 27. kesäkuuta 2013

Tunteita herättävä ihmislaji


"Saadakseni läheisiä ystäviä, minun on
annettava kutsu maailmaani, annettava itsestäni
ja tarjottava sisäisistä aarrearkuistani.

Pidettävä sekä sydän että mieli avoimina.
En saa heti arvostella ja tuomita,
vaan minun on avauduttava uusille
tuntemisen ja kasvamisen mahdollisuuksille.
Ajateltava suuresti ja avoimesti,
sydämellä!

Uskallettava katsoa maailmaa hyvänä paikkana.
Paikkana jossa ystävyys voi itää ja kasvaa.
Unelmien ja rakkauden paikkana.

Vaan en saa unohtaa sulkea ovia tarvittaessa.
Minun on huolehdittava talostani ,
hoitaa, korjata ja pitää kunnossa.

Jos pystyn asettamaan rajoja, avoimuudesta
tulee todellinen ystävyyden ja rakkauden mahdollisuus.

Koska vasta kun todella olemme päässeet sisälle jonkun luokse,
nähneet kaikki huoneet ja saaneet istahtaa juttelemaan sisällä,
voimme perinpohjaisesti rakastaa häntä."
-Carolina Gårdheim 

Olen kokenut yllätyksiä ystävyysrintamalla, useimmiten hyviä sellaisia. Silloin kun on ollut kyse jostain muusta kuin hyvästä, kyse on ollut mitä luultavimmin kateudesta. Tosi ystävyyden rinnalla kaikki on mahdollista, myös anteeksianto.

 

Aidan toisella puolen sanotaan ruohon olevan vihreämpää, mutta todellisuudessa ja käytännössä näin ei taida olla kuin aniharvassa tapauksessa. Kaikenlaisissa ihmissuhteissa tulee niitä hankalia hetkiä ja joskus ne suhteet päättyvät ylitsepääsettömiltä tuntuvien vaikeuksien edessä. Mahdollisesti ajatusmaailmat eroavat niin paljon jossain itselle tärkeässä asiassa, että yhteydenpito vähenee ja lopulta kuihtuu pois, mutta lohdutuksena voin kertoa, että uusia ystävyyksiä tulee tilalle. Ehkä entistä luontevampia ja ilon aiheita antavimpina.

Sain hienon kommentin tänään orastavan ystävyyden teemoilta. Lopputulos oli päätelmä, että minussa oleva se pienenpieni osa karjalaista luonnetta pyrkii vahvasti esille ja hänen mielestään sillä hyvällä tavalla. Harvemmin enää tässä iässä kohtaa tällaisia ihmisiä, jotka ääneen kertovat sinusta suoraan jotain mukavaa. Olen erilainen aikuinen nainen, en muottiin valettua kipsiä, vaan elävää ja tunteita herättävää ihmislajia. Toinen tykkää, toinen ei. 

Sovitaan, että jokainen saa olla sellainen kuin on, sillä siinähän se elämän yksi rikkaus piilee, että olemme erilaisia tapoinemme, päähänpinttymiemme ja ulosantimiemme kanssa, kunhan muistamme olla loukkaamatta tahallisesti kanssakulkijoita.

Huisin mukavaa alkavaa loppuviikkoa!

8 kommenttia:

  1. Voi Leenuliini, miten AINA osaat kirjoittaa niin mahtavia kirjoituksia.
    Luen ajatuksella ja taaskin oli niin upea ja ajatuksia herättävä. Juuri noin se on ♥

    Me kaikki ollaan sellaisia kuin ollaan. Ja ihanaa että kahta samanlaista ei löydy :)
    Mutta olen itsekin löytänyt "sielunsiskoja" täältä blogimaailmasta !

    Oikein mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan paljon kiitoksia huikean kauniista kommentistasi! Vierailijoita käy blogissani jonkun verran, mutta niin aniharva jättää kommenttia ja etenkään tällaista kannustavaa, josta saa näin hyvän mielen. Kiitos taas Anneli♥

      Jälkäteen omaakin elämääni tarkastellen huomaan, että jokaisessa hetkessä on tuntunut olevan se sielunkumppani, jonka kanssa on voinut keskustella asiasta kuin asiasta. Joskus heiltä on saanut potkua pepulle, että osaa jatkaa eteenpäin, joskus heiltä on saanut sitä vahvistusta omalle ololleen, että on osannut valita oikein ja sitä tukea mitä silloin on tarvinnut.

      Kiitos! Samanmoista toivon Sinulle♥

      Poista
  2. Jälleen kerran hyvin viisaita sanoja.


    Hyvää viikonloppua myös sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Niin tosia ajatuksia ystävyydestä.
    Myös minä olen löytänyt täältä blogimaailmasta ihania ystäviä. Joistakin muodostaa näkemättä mielikuvan ihanasta ihmisestä, joihin myös Sinä kuulut :)
    Tosi ystävyyteen mielestäni kuuluu luottamus ja toisen kunnioitus.
    Kiitos! Iloisen kesäistä viikonloppua myös Sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävyys on monisäikeinen asia pohdittavaksi. Joskus ystävyydestä saa niin hurjasti voimaa, ettei voi edes käsittääkkään. Kiitos Sinulle, että saan kuulua blogiystäviisi samoin kuin siitä, että olet itse se ihana Ystävä♥

      Luottamus ja kunnioitus ovat niitä avainsanoja ystävyydelle. Ne kun menettää, niitä on vaikea antaa tai saada takaisin.

      Kiitos! Samoin Sinulle♥

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!