maanantai 29. huhtikuuta 2013

Onnenpäivä


"Se mitä näet
ja miten näet
ei johdu pelkästään
näkökyvystäsi
vaan hyvn paljon
myös sydämestäsi
sillä silmien juuret
ovat sydämessä"
-Marleena Ansio

Olenkohan liian usein liian optimistinen, kun todella usein minua häiritsee kanssaihmisten tyytymättömyys, arvosteleminen ja yleinen kiittämättömyys. 

Tänään sain kyllä palautetta, mukavaa sellaista, vanhemmalta rouvalta, joka osasi arvostaa tiettyjä luonteenpiirteitäni ja sanoi aina muistavansa minua juuri niiden takia. Todella kauniisti sanottu ja kiitinkin häntä kovasti. Niin harvat antavat myönteistä palautetta. 



Marleena Ansion kirjoista tuli 10. hankittua kirpparilta edulliseen hintaan. Lukematon taisi olla, kun tuntui, että sivuja ei kauheasti oltu avattu ja käännelty.


Eräs tuttavani tänään kyseli, että mitäs on vapun ohjelmassa? Nauraen kerroin hänelle, että ostin ristikkolehden ja verigreippisimaa on jääkaapissa. Eiköhän niillä yhden illan saa hyvin kulutettua, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä ohjelmaa oikeasti vielä vastaan tulee. 
 
Toivottelen  kaikille lukijoille riemukasta vappua!



lauantai 27. huhtikuuta 2013

Ahaa elämystä


"Sitä mukaa kuin tyhjensimme  mieltämme 
vanhoista, jo eletyistä tarinoista,
uusi tila avautui, mystinen ilo tulvi sisään,
intuitio voimistui ja meistä tuli rohkeampia,
uskalsimme enemmän ja teimme monenlaisia
asioita huolimatta siitä,
olivatko ne mielestämme oikeita tai vääriä."
 
-Paulo Coelho:Zahir

Hurjan paljon taidamme kantaa sisällämme turhaa painolastia. Ilolle pitäisi antaa enemmän tilaa.


Greippisimaohje tuli silmieni eteen Dansukker -sivulta ja jotenkin sain siinä paikassa heti ahaa elämyksen, että tätä pitää kokeilla. Ohjeessa oli kolme greippiä, mutta itse laitoin kaksi isoa, mehukasta verigreippiä. Lopputulos oli tänä aamuna valmiina, onneksi, sillä vähän malttamattomana olen aamuisin kurkistellut jääkaappiin, että jokohan olisi valmista. Hyvää, kuplivaa, raikasta. Ajattelin seuraavaksi kokeilla samalla ohjeella vaikka appelsiineista. 

Mukavaa viikonloppua!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Maailman ensimmäinen irtolainen



"Hymy on 
maailman ensimmäinen 
irtolainen
Kukaan ei täsmälleen tiedä
missä hymy asuu,
millä tähdellä
Hymy tulee ja menee,
ei jätä käyntikorttia, koordinaatteja
Joka kerta kun hymy
valitsee sinut
hetkeksi,
hymyile, hymyile
niin  kuin hymyilisit joka hetki, aina
-Tommy Tabermann:Tähdenlentoja III 

Pieni aihe ja kuitenkin niin iso asia. Joillekkin niin helppoa, toisille vähän vaikeampaa.


Värikästä löytöä taas kirpparilta. 

Langoille piti saada lisätilaa, kun niitä löytöjä on  lähiaikoina tullut tehtyä enemmänkin, joten tällaiset kauniit laatikot pääsivät sitten siihen hommaan. Poistomyynnistä vitosen kappale.


 Jotain uuttakin on syntynyt, joista tässä yksi. Pienelle prinsessalle neule Sandes Duo langasta, johon olen ihan tykästynyt.


  Malli on oheisesta lehdestä. Mallineuleesta tuli mielestäni kaunis, mutta hieman työläs kun joka toinen kerros käytettiin apupuikkoa kuvion tekoon, mutta vaiva kyllä kannatti lopputuloksen kannalta.



Aurinkoista viikonloppua kaikille ja mukavia hetkiä harrastusten parissa!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Ethän ole oman elämäsi norsu


"Kun olin pieni, olin ihastunut sirkukseen. Kaikkein eniten pidin sirkuseläimistä. Erityisesti huomioni kiinnittyi norsuun ja myöhemmin sain tietää, että se oli muidenkin lasten suosikkieläin. Esityksen aikana valtavan kokoinen eläin oli epätavallisen painava, kookas ja voimakas...Esityksen jälkeen ja myös ennen areenalle tuloa se oli kuitenkin aina kiinnitettynä pieneen maahan työnnettyyn keppiin, joka oli ketjulla kiinni norsun jalassa.

Keppi oli kuitenkin vain pienenpieni puupala, joka oli upotettu muutaman senttimetrin syvyyteen maahan. Ja ketju olikin paksu ja luja, minusta oli selvää, että jos eläimellä kerran oli riittävästi voimaa irroittaa puu juuriltaan, sen olisi myös helppo vapautua ketjusta ja paeta.

Asia oli todella arvoituksellinen.
Mikä pakottaa norsun paikoilleen?
Miksi se ei pakene?

Kun olin viisi- tai kuusivuotias, luotiin vielä siihen, että aikuiset tietävät kaiken. Niinpä kysyin norsun arvoitusta opettajalta, vanhemmilta ja sedältäni. Joku heistä selitti minulle, että norsu ei paennut, koska se oli kesytetty.

Silloin esitin ilmeisen jatkokysymyksen:Jos se kerran on kesytetty, miksi se sitten on kahlittu paikoilleen?
En muista saaneeni mitään johdonmukaista vastausta. Aika kului ja unohdin norsun ja ketjun arvoituksen. Se tuli mieleeni vain silloin, kun tapasin muita, jotka olivat joskus pohtineet samaa. Muutama vuosi sitten minulle selvisi, että onnekseni joku oli ollut riittävän viisas löytääkseen vastauksen.

Sirkusnorsu ei karkaa, koska se on ollut kiinnittettynä samanlaiseen keppiin siitä lähtien kun se oli hyvin, hyvin pieni.

Suljin silmäni ja kuvittelin puolustuskyvyttömän vastasyntyneen norsun keppiin kiinnitettynä. Olin varma, että pieni norsu veti, kiskoi ja hikoili yrittäessään päästä vapaaksi. Koska se ei ollut vielä voimakas, se ei onnistunut. Keppi oli sille liian kova vastus.  

Kuvittelin miten se nukahti uupuneena ja miten se seuraavana päivänä jatkoi yrittämistä, ja seuraavana, ja seuraavana. Kunnes eräänä päivänä, eräänä elämänsä kammottavana päivänä, eläin hyväksyi voimattomuutensa ja alistui kohtaloonsa.

Sirkuksessa näkemämme valtavan kokoinen ja voimakas norsu ei pakene, koska se raukka luulee, ettei pysty.
Voimattomuus, jota se tunsi vähän syntymänsä jälkeen, on kaivertunut sen muisiin.
Ja pahinta on, ettei se ole koskaan yrittänyt kyseenalaistaa muistoaan toden teolla.
Koskaan, koskaan se ei ole kokeillut voimiaan uudelleen..."

Jorge Bucay:Kuuntele tämä tarina

Kuinka monta tuollaista kokemusta kannammekaan sisällämme? Uskottelemme itsellemme, että emme voi emmekä osaa, emme nyt emmekä tulevaisuudessa. Tuollaiset ajatukset pitää heittä romukoppaan ja iskostaa päähänsä uudet ajatukset: minä opin ja osaan. Sitä kautta voimme onnistua kun ohjelmoi mielen ja ajatukset uudelleen ja opettelee täydellä innollaan ja sydämellään ja uskoo itseensä.


Sitä ei koskaan tiedä mitä saakaan saaliiksi, kun heittää kielteiset ajatukset taivaan tuuliin ja luottaa itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa. Koko mahdollisuuksien maailma on avoimena.

"Siinä, mitä Jumala on luonut, ei ole mitään väärää.
Hämäryys ja kärsimys ovat vain omassa mielessämme..."
-Ramana Maharshi

Voimaannuttavaa viikonloppua!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Hankikävely


"Joskus elämä yllättää
katkerasti.
Juuri kun on saanut kokea
onnellisesti onnistumista
tai muuten tuntuu, että
kylläpä elämä mukavasti hymyilee,
niin että oikein lämmittää!

Niin silloin,
voi tapahtua sellaisia asioita,
joita ei olisi ikinä osannut odottaa.
Se voi pysähdyttää ja järkyttää
niin että verikin tuntuu
pysähtyvän kiertämästä
ja maa katoavan jalkojen alta.

Sitä se on elämän kulku
aurinkoteiltä kivisille poluille. 
Edestakaisin.

Mutta ei koskaan mitään
niin suurta surua,
ei koskaan mitään niin pahaa,
eikä koskaan niin isoa virhettä,
että se jäisi Luojalta huomaamatta,
siihen lohtua ja apua antamatta.

Ole siis turvallisella mielellä.
Kaikki on nähty,
kaikki on kuultu."
-Marleena Ansio:Kivisillä poluilla 

Sellaista ihmistä ei olekkaan, joka ei joutuisi sieltä aurinkoisilta poluilta välillä kiviä täynnä olevalle tielle, mutta silti kun se omalle kohdalle sattuu, tuon totuuden pakkaa unohtamaan. Allekirjoitan kyllä täysin myös tuon ajatelman lopun, sillä niin monta kertaa kun olen itkujani itkenyt, myös niin monta kertaa olen saanut apua ystäviltä ja joskus myös ihan tuntemattomiltakin, joilla on ollut tarve jostain syystä piristää minua tai muuten myötävaikuttaa elämääni positiivisesti ehkä tietämättään, mutta kuitenkin minulla täysin oikealla hetkellä. 

 
Prinsessa kokosi talvilomallaan muutaman palapelin. Tämä laivataulu on yksi suosikeistani, sillä minulla on melkein samanlainen kanavatyö ollut vuosia jo työn alla, mutta edeleen siitä puuttuu muutama pisto. Ehkä ensi kesänä saan sen valmiiksi asti, sillä olen sitä pitänyt sellaisena kesäkäsityönä, jota on ollut kiva tehdä aurinkoisella parvekkeella aamun varhaisina hetkinä.


Ikävä kyllä tätä kuvaa hahmottaessaan joutuu hieman päätään kääntämään, sillä en onnistunut tätä saamaan oikeaan asentoon, vaikka siirtopaikasta siirrettäessä se on ihan oikeinpäin. Tämä palapeli on 1500 palan kokoelma, jossa on myös kaunis aihe. Tähän palapeliin minäkin hiukan osallistuin. Myös tuo kaikkein ylimpänä oleva Ankka aiheinen palapeli on Prinsessan tekosia.

 Ja jotta tekeminen ei vain loppuisi, lisää palapelejä tuli hankittua taannoisella reissulla, sillä nämä olivat tosi hyvässä tarjouksessa, muistaakseni alle 7 euroa kpl. Vaatehuoneen hyllyillä kyllä on ennestäänkin palapelejä, joten valinnan varaa on kun seuraavan kerran himotus iskee tähän puuhaan.

Nyt on oma nenä ja poskipäät ihan punaisena, kun olin Ystävän kanssa meren jäällä kolme tuntia kävelemässä. Paljon rasvaa vaan, niin jos se punoitus siitä muuttuisi rusketukseksi.

Aurinkoista viikonloppua!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kannustavat sanat


"Juuri sellainen kuin sinä olet,
olet hyvä sinä.
Juuri sellainen kuin sinä olet,
olet arvokas sinä.
Juuri sellainen kuin sinä olet,
olet korvaamaton sinä.
Juuri sellainen kuin sinä olet, 
olet kultainen sinä.
Juuri sellainen kuin sinä olet,
olet rakas sinä.
Juuri sellainen kuin sinä olet,
olet mahtava sinä.
Juuri sellainen kuin sinä olet,
olet ihana sinä.
Juuri sellainen kuin sinä olet,
olet paras sinä."
-Marleena Ansio

Voi kun jokaisella olisi joku, joka joskus sanoisi edes jotain noista sanoista.  Jos ja kun joskus tulee se yksinäinen hetki, luetuistakin sanoista voi ammentaa voimaa itseensä heikkoina hetkinä. 


Omassa elämässä paljon antavat voimaa hetket myös ystävien kanssa, joista tässä yksi kuva muistona. Olin jo neljännen kerran fanittamassa Il Divojen konserttia. Huikean kaunista musiikkia, josta olen ammentanut myös iloa päiviini jo vuosien ajan. Takana ovat kuitenkin suurimmat fanitushetket, sillä minulla on vuosia, vuosia sitten tapana kuunnella vähintään yksi heidän tulkinnoistaan ennen kuin lähdin aamulla töihin. Se tapa on jäänyt unholaan ja tullut muita juttuja tilalle. Teatterissa ja elokuvissakin tuli käytyä vielä saman viikon aikana, joten minulla oli oikea kultturelliviikko. Rikkautta on monenlaista, joista yksi ilmenislaji on mielestäni se, että jokaiseen rientoon oli omanlaisensa ystävä mukana. Kolmen erilaisen ja omanlaisensa kauniin persoonan kanssa  sain viettää laatuaikaa. Siinä on rikkautta mielelleni runsaasti vähäksi aikaa.

Toivottavasti ette ole menneet aprillipilojen ansaan, mutta jos olettekin, muistakaa nauraa itsellenne. Luvallinen päivä juksuttaa kanssaihmisiä.

Huikeaa alkanutta viikkoa!