sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Mieltä ja joulumieltä



"suosittelin kaverille
tervettä itsekuria terveen
itsekunnioituksen saavuttamiseksi minä
joka itse ensimmäisenä epäilen
ihmisiä jotka kertovat
miten pitäisi elää"
-Tero Vaara

Miten se elämä aina opettaakin sopivassa kohtaa uusia tai jo aikaisemminkin kohdattuja totuuksia. Kertaus on opintojen äiti, pitää tasan tarkkaan paikkansa. Hurjan helppoa on myös antaa kanssakulkijoille niitä ohjeita, mutta niiden samojen ohjeiden noudattaminen voikin olla itsellä aika hakusessa. Elämää jo jonkin verran nähneenä, olen monesti päätynyt siihen, että kukin taaplaa tyylillään. 

Yläkuvassa on tänään kuvaamiani valopilkkuja lenkkipolun varrelta. Mustikan varvut ovat muuttuneet vaalean vihreiksi valon tuojiksi.

Nyt on sitten sellainen tilanne, että minulla on vähän niin kuin joulumieli vallannut jo olotilaa 


 Ihanainen joulutytteli tupsahti eteeni kauppakierroksella  ja en voinut olla lunastamatta häntä kotiini. Hän on jotenkin niin soma ja hykerryttävän pehmoisen oloinen ja sai tänään nimekseen Julia. Hän seisoo tukevasti jaloillaan, joten paikkaa voin siirrellä moneen kertaan vielä ennen varsinaista aattoa, jotta koko koti tulee hänelläkin nähdyksi. 


 Pari tämän vuoden joululehteäkin olen hankkinut luettavaksi ja entisiäkin on muutama, joten mielessä on jo monenmoista ideaa kodin joulukuntoon saattamiseksi. Viime vuonna laitoin kuusen jo pikkujouluksi, luultavaksi tänäkin vuonna, kun ystäviä tulee silloin pikkujoulun viettoon. Valkoinen väriteema on nyt hyvin vahvana tällä hetkellä mielessäni kukkien ja muun sisustuksen suhteen, mutta jouluun on vielä tovi aikaa, joten ehdin vielä kypsytellä asiaa. 
 

Ensimmäiset pikkujoulujuhlat vietin jo erään ystäväni kanssa tänä viikonloppuna. Tarjosin tervetulojuomana mansikka margaritat. Tein kyseistä juomaa ensimmäistä kertaa ja onneksi onnistui ja maistui. Muu menuu näytti tältä:

Samettinen juustokeitto kylmäsavuhärällä ja siemenillä kera itse leivotun saaristolaisleivän.

Ylikypsää kinkkua viipaleina, paahdetut lanttukuutiot, aprikoosichutney

Mansikkatontut, kaneli-omena siideriä 

Tuosta aprikoosichytneystä kerroinkin edellisessä postauksessani. Ohjeen mukaan olisi kuulunut laittaa puolikas chilipalko, mutta arvelin sen olevan liian vahvaa makuuni. Laitoin hieman siis chiliä jauheena ja ihan tarpeeksi vahvaa tuli sitäkin käyttämällä. Kyseinen chytney sopi oikein hyvin kinkun kanssa, joten tästä taisi tulla pysyvä lisä ruokamaailmaani. Taidan tehdä  myös yhden annoksen eräälle ruokanautiskelija ystävälleni joululahjaksi.

Mansikkatonttujen maku oli hurjan hyvä, kun onnistuin ostamaan makoisia tuoreita mansikoita. Lisänä oli vaniljan makuista tuorejuustoa maitorahkalla ja sokerilla maustettuna, niin näitäkin söi ihan himouttaan, vaikka vatsa jo ilmoitti, että täynnä olen. 

Onnistunut ilta hyvän ystävän ja ruuan kera oli kerrassaan nautittiva. 

Oikein hassunhauskia hetkiä elämääsi piristämään, sillä iloa elämässä tarvitaan ja paljon! Sekä ystäviä

:lla leenuliini

15 kommenttia:

  1. Kylläpä tuli ihanasti jo joulutunnelmaa❤️ Suloinen Julia - tyttönen ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeesti pienetkin jutut tekevät jouluista ilmettä. Juliaan ei voinut olla tykästymättä ❤️

      Poista
  2. Thank you for your lovely visit! Your strawberries look delicious! Hmmm!
    Have a happy time and all my best
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Strawberries were fantastic with cream cheese. I`ll be doing these for a second time.
      Have a lovely new week!

      Poista
  3. Kaikenlaista kivaa löytyy sinun blogista.

    VastaaPoista
  4. Voi miten suloinen Julia, en minäkään olisi häntä pystynyt vastustamaan :)
    Ihania herkkuja ja hyvää seuraa, mitä sitä ihminen muuta tarvitsee ♥
    Mukavaa viikkoa !

    VastaaPoista
  5. Suloinen Julia:) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Onpas reipas joulutyttö. Ja oih,mitkä herkut teillä on ollutkaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus pitää vähän panostaa tuohon ruokaankin :)

      Poista
  7. Oh, it's me again! Thank you so much for your lovely visit. Wonderful to have you around!
    All my best
    Elisabeth

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!