lauantai 1. maaliskuuta 2014

Yllättävä elämä


Kyyneleet ovat tänään virranneet.
Sydän on pakahtunut surusta lapseni ja lastenlasten menetyksen vuoksi.
Kyyneleet pesevät, itku hoitaa, suru helpottaa joskus.
Mielessä kiitollisuus elämäni ensimmäista suurta rakkautta kohti.
Onnen tunnetta siitä ystävyydestä, jolla jatkoimme eromme jälkeen.
Kiitin tänään myös itseäni siitä soitosta, jolloin kerroin hänelle miten yhteinen pieni lapsenlapsemme kaipasi häntä nimeltä Pappa.

Pappa ei enää kulje siitä samasta ovesta sisään,
mutta hiljaisella ja tavattoman kiltillä luonteellaan
hän valloitti lapsenlapsensa sydämen.
Hän on ainut ihminen, jota olen hänen nähnyt alle 2-vuotiaan kättelevän.
Se oli heidän juttunsa.

Monet automatkat lapsen ja myöhemmin lapsenlapsen juhliin kuluivat kuin siivillä, sillä meillä riitti pajon juteltavaa ja muisteltavaa.
Hienoa, että saimme nekin hetket!
Kiitos ystävyydestäsi!

RIP lapseni isä, lapsenlapsieni Pappa

 Surullinen uutinen tavoitti tyttäreni ja sitä kautta myös minut torstaina iltapäivällä. Jokin pysähtyi siihen hetkeen. Minut valtasi tunne, jolloin en pystynyt keskittymään mihinkään enkä olemaan paikallani. Kävelyä työssä huoneesta toiseen ja muutamien hetkien kuluttua päätös lähteä tyttäreni ja lastenlasten luo. Se oli oikea päätös, vaistonvarainen ja nopea. Moni varoitti lähtemästä vielä ja odottamaan hetken, että rauhoitun. En pystynyt odottamaan, halusin heidän luo. Yhden tienhaaran ohi ajoin, mutta sekin oli korjattavissa. Onneksi matkakaan ei ollut pitkä. 

Yllättävä poismeno on yllättävä poismeno. Suru tulee niin hurjan vahvana, kun siihen ei ole ehtinyt mitenkään valmistautua. Kuka määrittelee kenen poismenon vuoksi voi tuntea vahvaa tunnetta ja vuodattaa suolaisia kyyneleitä tuhatmäärin. Mielestäni ei kukaan! Omat eletyt hetket antavat luvan omille tunteille ja omalla kohdallani se tapa on suurten kyynelmäärien tuottaminen niin ilon kuin surunkin kohdatessa elämäämme.

Valkoinen höyhenkin ilmestyi taas elämääni, mutta siitä kerron ensi kerralla kuvan kera.

 Kiitos teille kaikille suruumme osaa ottaneille fb-sivustolla!
 Olette tuoneet lohdutusta elämäämme!

33 kommenttia:

  1. Lämmin osanottoni teille kaikille.

    VastaaPoista
  2. Sydämellinen osanottoni Teille kaikille suureen suruunne ♥

    VastaaPoista
  3. Lämmin osanottoni ja voimia sinulle.

    VastaaPoista
  4. Lämmin osanottoni suruunne ♥

    VastaaPoista
  5. Osanottoni ja voimia Teille.

    VastaaPoista
  6. Jaksamista jokaiseen päivääsi, tiedän mitä suru on, kun se on ollut omalla kohdallanikin.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Osanottoni perhettänne kohdanneessa suuressa surussa.

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!