lauantai 15. maaliskuuta 2014

Höyhen

"Olen hämmästellyt itsessäni ja tuntemissani
kärsivissä ihmisissä asuvaa voimaa.
Nyt tajuan, että minussa on mittaamattomasti
vahvuutta ja tulevaisuudentoivoa tulipa vastaani
sitten miten pahoja vaikeuksia tahansa.
Se sama vahvuus on sinussakin."
-Helen Exley

Ystävältä saatu kaunis ja ajatuksella tehty surukukkakimppu.  Ruusut tuoksuivat vahvoina vielä monta päivää kimpun saatuani ja edelleenkin kukat ovat voimissaan, vaikka ne ovat minulla olleet kohta jo kaksi viikkoa. Ajatuksella annettu, ajatuksella vastaanotettu.

Haluan kiittää myös teitä kaikkia, jotka myötäelitte surussamme niin täällä blogissa kuin facebookissa!  Olette olleet aivan mahtavia!


 Lupasin edellisessä postauksessani kertoa teille uudesta havaitsemastani höyhenestä. Lähivuosina näitä höyheniä on ilmaantunut elämääni usein juuri tällaisen surullisten uutisten äärellä. Edellisen kerran niitä ilmaantui elämääni isäni siirryttyä toiseen valtakuntaan. Hautaustoimistosta lähtiessäni höyheniä oli villakangastakkini helmassa. Hautauspäivänä peilin edessä varmistaessani, että kaikki on kohdallaan, huomasin hameeni helmassa valkoisen höyhenen.  Haluan ajatella, että ne ovat merkki jostain meistä suuremmasta, suojeluksesta, lohdutuksesta ja viestiä siitä, että meistä huolehditaan kuolemankin jälkeen. Läheisille kerrotaan näiden höyhenien avulla, että poismenneellä on kaikki hyvin.

Tämä uusin höyhentarinani osui pari päivää aikaisemmin, kuultuamme suruviestin. Huomasin autossani töistä lähtiessäni, että  ns. apukuskin puoleisella selkänojalla on pieni valkoinen höyhen.  Ensimmäinen ajatus oli, että kiitos suojeluksesta, ajan varovasti. Jätin höyhenen paikalleen ja siellä se on edelleenkin, vaikka autossani on muutama ihminen siinä samaisella paikalla jo istunutkin. Kun tytär soitti suruviestin, muistin melkein heti näkemäni höyhenen. Tätä se siis tällä kertaa tarkoitti.

 Lapseni isä istui juuri sillä samaisella paikalla aina automatkoillamme, kun yhdessä matkasimme lapsemme tai lapsenlapsiemme juhliin. Toinen tyttäreni istui näillä reissuilla aina takapenkillä, vaikka se etupenkin paikka normaalisti olikin vain hänen. Näiden vuosikymmenien aikana emme erostamme huolimatta ole montaa jouluaattoa erossa viettäneet. Kai se on aika harvinaista ja varmasti monessa kanssakulkijassa on aiheuttanut ihmetystäkin, mutta se on ollut meidän tapamme. Ex-anopille lupasin vuosia sitten hänen lopullisen hetkensä lähestyessä, että pidän edelleen yhteyttä hänen poikaansa eikä sitä lupausta ole ollut vaikea pitää.

Monelle ystävälleni olenkin kertonut, että olen siitä niin onnellinen, että meille ei ainakaan jäänyt mitään selvitettävää asioissamme. Tällaisen tunteen  kun onnistuisi  saamaan kaikkien täältä poislähtevien kanssa. Ei katkeruutta, ei vihaa, ei riitoja, ainostaan ystävyys, mikä voi olla ex-puolisoiden kohdalla, silloin kun molemmat ovat hyväksyneet tilanteen, että näin se elämä on jatkunut ja jatkuu. Erillämme, mutta kuitenkin lähellä sydäntä aina, sillä onhan hän lapseni isä, ensimmäinen suuri rakkauteni. Väliimme tuli vain asia, joka oli nähtävissä jo seurusteluaikana, mutta niin kuin usein on todistettu, me naiset kuvittelemme parantavamme miehet rakkautemme avulla. Joskus se voi onnistuakkin, mutta ikävä kyllä ei meidän tapauksessa. Onnekas olen silti ollut, sillä saimme yhteisen suloisen tyttären ja hänen mukanaan mukavan vävyn ja kaksi lapsenlasta. Suru väistyy, elämä jatkuu ja jotenkin minulla on rauhallinen ja seesteinen olo, sillä jokin tunne kertoo minulle, että hänellä on nyt kaikki hyvin.  

Mielelläni lukisin teidän muidenkin kertomuksia näistä havaitsemistanne höyhenistä. Mitä tuntemuksia ja ajatuksia ne teissä herättävät? Uskon, että näitä tarinoita on paljon muillakin tässä maailmassa.

Valoisaa viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. Uskomattomilta kuulostaa nuo höyhentarinat. Ja muistan sinun kertoneen niistä aikaisemminkin.
    Jaksamista ♥

    VastaaPoista
  2. On hyvä, että kauniit muistot kantaa.
    Voimia ja jaksamista alkavaan viikkoon Sinulle ♥

    VastaaPoista
  3. Minusta nuo höyhentarinat ovat äärimmäisen lohdullisia. Me koimme isämme kuolemaa edeltävänä kesänä enteellisiä tapahtumia mökillä ollessamme. Niitä oli havainnoinut mieheni minun lisäksi omilla tahoillamme. Vasta isämme kuoleman jälkeen puhuimme niistä ääneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan lopputulokseen olen minäkin tosiaan tullut näiden höyhenien ilmestymisien johdosta. Se uskomus ei ole keneltäkään pois eikä loukkaa ketään, vaan antaa itselle lohdutusta ja uskoa kauniiseen asiaan.
      Hienoa, että olette löytäneet keskusteluyhteyden myös näissä asioissa, sillä välttämättä näistä ei ole helppo puhua.

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!