lauantai 10. elokuuta 2013

Kiitos ♥ 3045

"Minä rakastan tarkkaavaisuutta,
jolla Sinä suhtaudut minuun.
Mutta en halua pitää sitä
todisteena rakkaudestasi,
sillä niin tehdessäni painostaisin Sinua
olemaan jatkuvasti huomaavainen.

Sinä olet kiintynyt minuun,
koska jokin minun elämässäni koskettaa Sinua.
Se ei ole Sinun velvollisuutesi
vaan toiveesi.
Minä otan sen vastaan lahjana,
en odotusteni täyttymyksenä.

Mutta Sinun kiintymyksesi
näyttää minulle, että minulla on paikka
Sinun elämässäsi.
En ole tässä sattumalta,
vaan meidän yhteinen tarinamme
yhdistää meidän lujemmin
kuin mikään intohimo."

-Ulrich Schaffer

 Elämäämme piipahtaa ihmisiä, joilla jokaisella on jokin tarkoitus auttaa kehitystämme eteenpäin. Joskus alavireisen oloisena saatkin yhtäkkiä huomata, että rinnallesi annettiin hetkeksi ihminen, joka sai sinut ilahtumaan ja unohtamaan hetkeksi maalliset murheet. Ilo on niin ihmeellinen asia, että oikein välillä itsekin täytyy miettiä, mistä kaikesta sitä virtaa oikein saakaan elämään. Niin sitä on varmasti miettinyt moni minunkin puolestani. Yksi hieno ilonaihe on ns. ystävät täällä blogistaniassa! Tunnustukseksi sain Matelta tämän kauniin ilonaiheen:

Hurjan paljon kiitoksia Mate♥


 Toinen suuri ilonaiheeni  oli, kun huomasin, että facebookissa Enkelin silmin -sivustossa ylittyi eilen 3000 tykkääjän raja. Se määrä on ihan hirmuinen ja kuten sinnekin jo kirjoitin, en olisi villeimmissäkään unelmissani osannut tuollaista lukua odottaa aloitushetkinä. Tämäkin harrastus on antanut itselle ihan hirmuisesti vuosien mittaan. Paljon olen oppinut ja saanut viisautta moninaisissa asioissa poimimalla tekstejä muidenkin luettavaksi, jotka itseäni ovat koskettaneet tavalla tai toisella.
Kiitos hurjasti myös teille kaikki lukijat täällä varsinaisessa blogimaailmassa, kuten myös kaikki tykkääjät siellä fb:ssa. On tämä maailma ihmeellinen paikka näidenkin asioiden lomasta katsottuna.
Ojennan tuon tunnustuksen kaikille teille ihanille, jotka jaksatte kerta kerran jälkeen kommentoida niin täällä blogissa kuin fb:ssa. Teette tästä retkestä ikimuistoisen!

♥ x 3045



10 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle <3 Facebookissa tulee tosi harvoin kommentoitua, vaikka luenkin ja tykkääjä siellä olenkin :)

    VastaaPoista
  2. kiitos sinulle itsellesi!Olet kultaakin kalliimpi,nuo runot ja pohdintasi elämästä saavat monesti minutkin havahtumaan,miten paljosta saan olla kiitollinen:)
    Jälleen kerran tuo Ulrich Schafferin runo koskettaa!
    facesta oon kesälomalla,mutta tykkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Suvi, noin ihanasti ei ole kukaan pitkään aikaan sanonut tai kirjoittanut! Hurjan hienoa, että ajattelet noin, että olet monesta asiasta kiitollinen, vaikka Sinun kohdallasi sen olen kyllä jo kauan tiennytkin.

      Ulrichin runot ovat sieltä parhaimmasta päästä mitä tiedän. Kiva, että Sinäkin olet mukan fb:ssa.

      Poista
  3. Kiitos Sinulle, Sinä aina niin positiivisesti ajatteleva tunnelmoija.
    Jos on paha mieli, niin kurkkaa tänne blogiisi ja kohta on mieli korkealla ja ajatukset saavat oikean tärkeysjärjestyksen.

    Tunnelmallista viikonloppua Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan kauniista kirjoitit Sinäkin! Aivan mahtavaa jos olet edes joskus onnistunut tuossa pahan mielen karkoittamisessa kirjoistuni kautta. Kiitos!

      Kiitos ja kiitos samoin ♥

      Poista
  4. Onnea tunnustuksesta,olet sen ansainnut,niin positiivisesti kirjoittelet.Kaunista viikonloppua:)

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!