perjantai 1. helmikuuta 2013

Välttämättömiä tilanteita edessä

Tähtisädettä 
"Elämä on helppoa,
helpompaa kuin
aavistaisi, onneton.

On vain valittava.
Valittava niin kuin
kahden naisen välillä
joita rakastaa
eri tavalla
yhtä paljon.
On vain valittava.
Ja naurettava
kahdesti niin syvältä
jos valitsee väärin.

Niin helppoa on elämä!"

-Tommy Tabermann

 Arkirutiinit, järki ja pakahdetut tunteet yhdessä ovat jonkinlainen yhdistelmä, joiden koukkuun jää, ehkä ainiaaksi, silloin kun ei ole halua ja tai rohkeutta kokea uutta ihmissuhderintamalla. Itse olen liian vanha uskomaan, etteikö elämässä tulisi näitä valintatilanteita.

 Suomessa on sinkkuja melkoinen määrä, joissakin paikkakunnilla jopa yli puolet talouksista on sinkkutalouksia. Joku ei löydä sitä sopivaa puolisoa, toinen ei edes halua löytää ja sitten on niitä jotka ovat siltä väliltä, että eivät edes itsekkään tiedä mitä haluavat ja heitä kai parhaiten kuvaa juuri tuo yllä oleva Tommyn runo. 


Kirjalöytöjä kirppareilta: Elisabeth Adlerin tuotantoa. Alimmainen eli "Hotelli Riviera"  on luettuna ja kovasti tykkäsin tälläisestä hömppälukemisesta, jossa oli vähän jännitystäkin sopivassa suhteessa mukana.

 Prinsessan kanssa oltiin parisen viikkoa sitten viettämässä ostoshetkiä kirjaosastolla, josta nappasin nämä mukaani. Tällaiselle kirjafriikille nuo alennusmyynnit ovat ehdoton must, sillä koskaan ei ole tarpeeksi kirjoja odottamassa lukemista. Nyt iltalukemisena on "Viime yönä  Chateau Marmontissa". Kevyttä, viihteellistä luettavaa.

 
Käsityörintamallakin on jotain taas valmistunut. Ystävän lapsenlapselle toivelistalla oli  pienen pieni haalari. Malli on suurinpiirtein omaa tuotantoa ja kokoon 50cm tähtäsin. Ajattelin ensin tehdä ilman huppua, mutta kun työ edistyi, näin silmissäni myös sen hupun ja kyllä se mielestäni hyvin täydentääkin tätä asua.Lankana käytin Sandnes duo merinovillan ja puuvillayhdistelmälankaa, josta jo aiemmin kudoin samanvärisenä neuletakin. 

 Viimeiset suklaakonvehdit joulusta on syöty! Polvi on oireillut jo jonkun aikaa nestettä keräämällä ja totta kai ne kivutkin sitten jossain vaiheessa ilmaantuivat. Alkuviikosta polvi sitten operoitiin ja päälle viikon liikuntakielto jumppien muodossa. Kävelyäkin piti rajoittaa kaksi päivää. Toivottavasti lepo nyt auttaa ja ensi viikolla pääsisi taas jatkamaan rakkaita harrastuksiaan ja sulattelemaan nämä syödyt suklaat pois. En tiedä onko henkistä vai ei, mutta ihan tuntuu kuin jotain ylimääräistä olisi tuossa vatsan tienoilla enemmän tämän viikon jälkeen. 

Ihanaista viikonloppua!

26 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen haalari - ja herkullisen näköistä suklaata <3 mukavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Olen itsekin aika tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti saajakin viihtyy puvussaan.

      Kiitos ja kiitos samoin!

      Poista
  2. Oi että on soma ja nätin mallinen haalari pikkuiselle..tykkään<3

    VastaaPoista
  3. Voi juku, tuo haalari on ihan ylisöpö :)
    Paranemista polvellesi, muista aloittaa lenkkeily varovasti!

    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli!
      Lenkkeilyt on nyt unohdettu vähäksi aikaa, jumppaamista vain ilman hyppelyitä ja juoksuja.

      Kiitos ja kiitos samoin!

      Poista
  4. ♥ Kiitos, että löysit blogin, niin minäkin tänne! Uskomatoman hieno postaus! ♥ Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos kauniista sanoistasi! Hyvää viikonloppua Sinulle myös <3

      Poista
  5. Ihana haalari.Kiitos kun poikkesit blokissani ,tervetuloa uudelleen.Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Kiitos kutsusta, totta kai tulen!
      Samanmoista mukavaa toivon Sinulle myös!

      Poista
  6. Upea postaus!

    Mukavaa viikonloppua1

    VastaaPoista
  7. Viisaita ajatuksia. Ja tosi kaunis, lämpimän näköinen haalari. Huppu on piste iin päälle.
    Paranemista polvellesi, kyllä siitä vielä hyvä tulee, nimimerkillä, kokemusta on.
    Ihanaa viikonloppua myös Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupun tekeminen oli kyllä omastakin mielestäni hyvä idea.

      Kiitos paranemistoiveista! Hienoa, että oma polvesi on parantunut. Varmasti minunkin:)

      Kiitos ja kiitos samoin!

      Poista
  8. Ihana postaus. Kauniin haalarin olet tehnyt pikkuiselle.

    VastaaPoista
  9. Voi kun nätti haalari. Paranemista polvelle tai ainakin helpotusta. Täytyyhän ne joulusuklaat syödä ei niitä voi jättää ens jouluun. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka! Johan ne happanesivat jos jättäisi ensi jouluun:) Kiitos ja kiitos samoin!

      Poista
  10. Kaunis kuva ja mukavaa luettavaa.
    Ja myös mukavaa luettavaa sinulla kirjojen parissa...paljon hyvää
    kirjallisuutta.
    Ihana tuo haalari...söpösiä nämä lasten vaatteet.
    Herkku namuja..suklaa auttaa moneen vaivaan.
    Ja vointia sinulle polvesi kanssa.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Suklaata en liieemin syö, mutta jouluaikaan sen jotenkin hyväksyy itselleen:)

      Totta, vauveleiden vaatteet ovat niin ihania, pieniä ja suloisia.

      Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  11. Oikein aurinkoista ja mukavaa alkavaa vikkoa sinulle :) Tsemppiä polven kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarppu! Mukavaa viikon jatkoa Sinulle myös!

      Poista
  12. Onnea polviasiassa. Minul ei olis suklaat kestäny noin pitkään joulusta! Siks olenkin nyt täysin suklaalakossa, koska en pysty yhtään hillitsemään itteäni.
    Hieno neulepuku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa! Polvi tuntuu jo ihan entisenlaiseltaan, mutta kai se on parasta edelleen liikaa rasitusta välttää, jotta pysyisi kunnossa jatkossakin.

      Suklaa ei ole koskaan oikein ollut suurinta herkkuani, joten siinä kai selitys sille, että sitä vielä löytyy. Kai tuo migreenitaipumus on ollut estämässä sitä, ettei siitä ole tullut intohimoni kohdetta.

      Kiva, kun tykkäsit neulepuvusta!

      Poista
  13. Söpö haalari! Mahtavaa, että osaat tuosta noin vain ilman ohjeita ehdä noin upean haalarin.
    Tommy Tabermann oli loistava runoilija kuolemattomilla runoillaan.
    Toipumista Sinulle tulevia kevätlenkkeilyjä odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilkka! Tein vuosi sitten Muruselle haalarin ja siitä jäi kytemään ne jutut eli palmikot ja helmiäisneule. Loppu olikin sitten suht helppoa. Noin pientä kun tekee, niin mittasuhteet on jotenkin helpompi hahmottaa ja minulle oli Prinsessan nukke vähän apuna mittoja hahmottaessa:)

      Tommyn runot ovat aivan mahtavia. Onneksi häneltä jäi näitä kauniita lauseita elämään kirjojen muodossa.

      Kiitos toipumisterveisistä!

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!