tiistai 19. helmikuuta 2013

Ennakointia


"Maaliskuussa minä unen näin,
että suven kukat alkoivat kukkia.
Ja saattoi jo kulkea paljain päin,
palelematta astella ilman sukkia.

Siinä unessa kukki jo näsiä ja raita,
valkeana tuoksui kielojen matto.
Silloin päälle riitti ohkainen paita,
puiden lehdet yllä kuin vihreä katto.

Se oliko unta sittenkään?
Jo muutoksen merkit tuntuvat säässä!
Pian kerttuset laulavat hämärään,
kesä on enää muutaman viikon päästä."

-Runon vuodenajat:suomenkieliset runot Lauri Lehtinen

 Omaksi ja pikkuprinsessan tulevaksi iloksi ostin kirpparilta lasten runokirjan: Runon vuodenajat. Kirjan kuvitus on todella kaunis, Anne Grahame Johnstonen käsialaa ja runoja on joka kuukaudelle. Alkuperäinen teos on vuodelta 1977, suomennettu versio vuodelta 1986. Painettu Belgiassa.  Näitä kirjan runoja tulen varmasti jatkossa lainaamaan vielä moneen kertaan. Kuvaakin kirjasta tulossa varmaan jossain seuraavissa postauksissa.

Näsiä ja raita, runon kukkivat, olivat minulle vieraita nimiä, joten aina saa tilaisuuden oppiakin jotain uutta. Näsiä on myrkyllinen, linkistä pääset lukemaan halutessasi lisää. Raita myös  on pensas.

Odotus usein palkitaan. " Pieni suklaapuoti" ja "Karamellikengät" saivat jatko-osan "Persikoiden aikaan". Kirjakerhossa oli muutama kuukausi sitten tämä kuukaudenkirjana, mutta päätin odottaa, vaikka kovasti kirjaa tekikin mieli lukea ihan heti. Nyt sitten sain kirjan vitosella kirpparilta eli ihan jo kohtuuhinta uudesta kirjasta.


"Pieni suklaapuoti"  -kirja vielä puuttuu kokoelmasta, mutta kyllä sekin vielä vastaan tulee. 


Huikean mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!



8 kommenttia:

  1. Ihana runo, ihanat ruusut, ihanat kirjat :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit keltaiset ruusut,ihana runo ♥

    VastaaPoista
  3. Blogissani on sinulle tunnustus♥

    VastaaPoista
  4. Ihana ennakoiva runo, juuri nyt, kun aurinko paistaa keväthangelle ja ennakoi sekin tulevaa...
    Ihanaa aurinkoista viikon jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Ihana runo, kyllä tänää on ollut niin kevättä ilmassa, tätä lisää :)

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!