sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Lomaisissa tunnelmissa edelleen

Viimeinen kukinto
"Minä uskallan
uskoa itseeni:
kypsymisen kaipuuseeni,
rakastamisen kykyyni,
mahdollisuuteeni kokea ystävyyttä,
päättäväiseen kestävyyteeni,
yhä uudistuvaan toivooni.

Mutta silloinkin kun epäonnistun
ja teen virheitä,
kun loukkaan tarpeettomasti,
kun riistän toisilta heidän vapautensa,
kun olen ahdasmielinen,
kun lakkaan uudistumasta,
kun olen kova ja luoksepääsemätön,

myös silloin haluan uskoa,
että kaiken hajottavan rinnalla
minussa elää elämälle suotuisia voimia.
Ne minä haluan houkuttaa esiin
toivollani ja rohkeudellani."
-Ulrich Schaffer/Uskallan...kohdata elämän kasvoista kasvoihin

Ajattelemattomuus, töykeä käytös ja kanssaihmisen hyväntahtoisuuden hyväksikäyttö saavat minut toisinaan tulistumaan ja suutahtamaan. Sitä suutahtamista en sitten osaa peitellä mitenkään. Joskus vain olisi korrektia olla puuttumatta ja sanomatta yhtään mitään, mutta minun luonnollani se ei aina onnistu. Tulinen, mikä tulinen, toisinaan.

Viikko kesälomaa vielä jäljellä. Kaksi ensimmäistä viikkoa on mennyt ihan hurjan nopeasti, joten uskon, että nopeus vain kiihtyy kun loppua kohden mennään. 

Hurjan mukavaa alkavaa viikko itsekullekkin!

6 kommenttia:

  1. Taas ihmeissäni luin kirjoitustasi, ollaan niin samanlaisia :)

    VastaaPoista
  2. Uskalletaan ja annetaan kanssaihmistenkin uskaltaa. Töykeä käytös saa minutkin "tulistumaan".
    Ihanaa lomaviikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Ja minua myös,että joskus oikeen ottaa kunnolla pannuun!
    Nauti sinä lomasta,loma on aina ansaittua hemmottelua itselleen.
    Minä niin hemmottelin joulu vapaiden 2viikon ajan...että oli välillä mukava päästä normi arkeen.
    Seuraavaksi sitten talviloma tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautiskelen kovasti tästä kiireettömyydestä! Kiva kyllä ensi viikolla palatakkin töihin kolmen viikon lomailun jälkeen.

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!