perjantai 7. syyskuuta 2012

Rakkautta ja ainaista toivoa


Talo täynnä valoa

"Minä rakastan hetkeä,
jolloin sinä katsot minuun
ja meidän välillämme tapahtuu jotain,
johon sanat eivät yllä.

Me olemme molemmat tässä,
elämme samassa hetkessä,
olemme läsnä koko olemuksellamme
ja koemme syvän mielekkyyden,
joka vain pelkässä olemassaolossa on.

Me olemme.
Siinä on meidän mielekkyytemme."
-Ulrich Schaffer/rakastan...ja maailma avautuu

Koin taas viime viikonloppuna niin hienoja hetkiä pienen Muruseni kanssa. Emme olleet nähneet pariin viikkoon, joten oli odotettu tapaaminen.  Oli niin mukava kuulla, kun hän oikein komensi minua äänellään, kun poistuin näkyvistä. Hyvin voisin kuvitella hänen sanovan, että älä mene, tule heti takaisin:)  Niin vahva, päättäväinen ja hyväntuulinen 7 kk:n ikäinen sydämenmurskaaja.  Murunen on oppinut ryömimäänkin ja kaikki tuolla lattiatasolla on nyt hurjan kiinnostavaa. Hän oli mm. siirtänyt kaksin käsin äitinsä puista keinuhevosta, että pääsi sen takana olevia sähköjohtoja tutkailemaan. 

Enkelipatsaani, kirpparilöytö
Elämä kohtelee joskus kaltoin ja epäoikeudenmukaisesti vuorollaan meitä jokaista. Silloin voi hukata elämänsä suunnan, kun joutuu oikein syviin tunnemyrskyihin. Rakkaan ihmisen menettäminen on yksi syy, joka voi johtaa pitkäänkin tilaan, jossa tuntuu elämältä putoavan pohja. Monelle tilanteelle ei voi enää mitään ja on vain oman ja ehkä muidenkin läheisten parhaaksi, että pystyy mahdollisimman pian hyväksymään tilanteen, johon ei voi enää vaikuttaa. On ehkä jäätävä odottamaan, että oma matka jatkuu parempana aikojen kuluessa, mutta jossain vaiheessa varmasti tummat pilvet väistyvät ja valoisa aurinko saa taas opastaa eteenpäin.

Lorna Byrne kehoittaa pyytämään suojelusenkeliltään apua, jotta esim. rakas ihminen saisi apua Toivon Enkeliltä ja näkisi jossain, jollain tapaa taas toivoa elämässään.  Kirjan luku on edelleen kesken, mutta tätäkin neuvoa olen jo noudattanut elämäni varrella jo määräämättömiä kertoja.


Rentouttavaa viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. Rentouttavaa viikonloppua myös sinulle :)

    VastaaPoista
  2. antoisaa viikonloppua!
    ihana talolyhty, enkelistä puhumattakaan

    VastaaPoista
  3. Uskomatonta, onko Murusesi jo tosiaan 7 kuukautta vanha ??
    Miten hurjaa vauhtia tämä aika kuluukaan.
    Voin kuvitella sen "rähjäämisen" , jos kerran mummi tulee käymään, niin eihän se saa pois näkyvistä mennä :)

    Ihanaista viikonloppua , Leenuliini !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian nopsaa tämä aika taas kuluu, sillä tosiaan, siitä on jo runsaat 7 kk, kun Murunen tähän maailmaan syntyi. Se "rähjääminen" oli niin hauska juttu, että se piti oikein muutamaan kertaan testata, että siitäkös se johtui, että katosin näkyvistä:) Ihanaa äänenkäyttöä:)

      Kiitos Annuliini, samaa toivon Sinulle!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Huopatossunen! Samaa toivon Sinulle!

      Poista
  5. Tuo talo valoineen on tosi kaunis!Aika kuluu,kotva vielä,niin Murunen juoksee mummin syliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin tuohon taloon viime syksynä erään naapurikaupungin tavaratalossa ja kun pääsin kotiin, hiffasin, että voisinkin laittaa tuollaiset valot siihen kynttilöiden asemasta. Kovasti tämä kokoonpano on saanut vierailtakin kehuja.

      Voi, enpäs malttaisi odottaa, mutta toisaalta maltan oikein hyvinkin, sillä liian nopeasti tämä 7 kk:kin on tuntunut kuluvan. Entäs sitten ne ensimmäiset sanat, lauseet ja kaikki kyselyt. Mitä kaikkea ihanaa ja hauskaa vielä onkaan edessä...

      Poista
  6. Ihana tuo valoa loistava talo! Kunpa sitä voisikin noin säteillä toivoa toisten ihmisten ja omaan elämään. Onneksi on suojelusenkelit! Itsekin jouduin pyytämään enkeleiden apua oikein erityisesti eräänä päivänä, jolloin lapseni perheineen matkusti kaukomaille lomailemaan ja mieheni meni suurehkoon leikkaukseen. Kaikki meni hyvin! Kiitos enkelit ja enkeleistä muistuttelevat ihmiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos talokehuista! Onneksi kaikki meni hyvin! Suojelusenkeleiltä avun pyytäminen joskus unohtuu meiltä ihmisiltä ihan joka päiväisissä jutuissa. Tuollaisissa isommissa asioissa suojelusenkelin apuun luotetaan.

      Poista
  7. Oikeen leppoisaa viikonloppua sinulle.
    Ihanaa kun saat viettä aikaa välillä oman pikku rakkaan kullan nupun kanssa,se aika on arvokasta ja ihanaa lähellä oloa...nauti joka hetkestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et uskokokaan kuinka nautin hänen säihkyvistä silmistään, välin totisesta katseestaan, iloisesta hymystä, ihanasta naurusta, joka voi pulpahtaa ilmoille mitä ihmeellisemmistä syistä. Tuntuu, että sydän ihan välillä pakahtuu kaikesta rakkaudesta häntä kohtaan. Ihana tyllerö!

      Poista
  8. Ihanan tunnelmallinen lyhty.
    Ja mikä ihaninta, että saat seurata Murusesi kehitystä ja huomata kuinka tärkeä olet hänen elämässään.
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle ja nautitaan kaikista ihanista lastemme lapsista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mate!
      Toivottavasti minusta tulee sellainen, tärkeä hänelle. Tärkeä hän on ainakin minulle.

      Kiitos, ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle myös!

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!