keskiviikko 22. elokuuta 2012

Oikeastiko onnellinen

Muratti keittiön nurkkauksessa



Selailin vanhempia tekstejäni vuodatuksen sivuilta ja eteeni osui tämä:

"Sain  kommentin keskustellessani erään puolitutun kanssa, että sinä taidat ihan oikeasti olla onnellinen. Pienessä laitamyötäisessä ollessaan hän paljasti, että oli usein ajatellut, voiko ihminen olla tosiaan tuollainen. Paljon kysymyksiä tuli vastattavakseni enkä kaikkiin osannut ihan järjellä käsitettävää ja täysin tyhjentävää vastausta antaa. Kysymyksistä päätellen hän tosiaan oli oikein pohtinut mistä saan voimaa ja iloa elämääni. 

Tiedän kyllä itsekin, että "hieman" outo lintu  olen tässä maailmassa, mutta tälläinen haluan olla. Olenhan minäkin käynyt välillä siellä tummissa syvyyksissä, mutta  mahdollisimman nopeasti kyllä myös palannut kirkkaaseen valoon. Kyseinen miettijä olikin päätellyt, että ilmeisesti en jää liian kauaksi aikaa murehtimaan vaikeuksia. Myös se kiinnosti, mitä silloin teen, jos minua joku asia harmittaa tai tulee vastoinkäymisiä. Jokaisella on ne omat henkireikänsä ja tapansa jatkaa elämää suurienkin vastoinkäymisten jälkeen. Mitään tyhjentävää kaiken ja kaikkiin ongelmiin antavaa vastausta  minulla ei ole. 

Positiivinen elämänasenne, toisten ja oman elämän kunnioittaminen kaikkine polkuineen on nuora, jolla pysyy, kunhan jaksaa vain luottaa huomiseen päivään..Minulla itselläni on luonnonlahjana luja usko siihen, että tämä on tämä päivä ja huomenna moni asia voi olla paremmin. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Rakastaa, rakastaa ja vielä kerran rakastaa  itseään ja kanssaihmisiä. Antaa anteeksi oikeasti ja uskoa, että kaikella ja kaikilla on elämässä tarkoitus.  Lopputulosta en tiedä, mutta mielenkiinnolla ja innostuneena odotan elämääni lisää polkuja ja lopuksi sitä isoa valtavaa valtatietä, jolla on turvallista kulkea."

Eihän tuohon paljon lisättävää ole nykypäivänäkään, muuta kuin se, että olen saanut ilon aiheita vaan elämääni lisää. Suloinen, ihana Rakkauspakkaus, ensimmäinen lapsenlapseni on mummin onnellisuuden lisääjä. Tyttäristäni olen aina ollut ylpeä ja onnellinen ja olen edelleen tietenkin. Esikoistytärtäni juuri kehuttiin minulle, että hän oli niin pidetty eräässä työpaikassaan, jossa oli opiskelujen ohessa. Prinsessalla riittää opinhalua ja mielenkiinnolla odotan, mikä hänestä oikein isona tuleekaan. 

Elämä on niin täynnä kaikkea jännää ja kivaa ja odottamisen arvoista. Unohtaa ei pidä myöskään elämistä tässä hetkessä, sillä nyt, juuri nyt, on myös aivan mahtava olotila. Osaakohan sitä onnen tunnetta koskaan arvostaa tarpeeksi, silloin kun se oikein voimalla iskee olotilaan? Kiitollisuus kaikkea jo kokemaansa kohtaan kantaa myös minua tulevaan ja sen tuomiin tilanteisiin. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä vaikka mitä, sellaista mitä mieli halajaa ja polte on kova. Unelmia kohti vaan tarmolla, edes ajatuksissa.

Marenkikakkua

 Muistathan palkita itseäsi myös onnistuiden hetkien kunniaksi? Tämä on minun herkkuani: marenkia, kermavaahtoa ja tuoreita marjoja, njamskis.

Huikean hurmaavaa loppuviikkoa Sinulle!

12 kommenttia:

  1. Ihana elämänmyönteisyys huokuu kirjoituksestasi. Positiivisuus vie elämässä eteenpäin. Nekatiivsyydellä ei saa kun itselle ja toisille pahan mielen. Ja sitähän ei kellekään soisi.
    Syötävän hyvän näköistä on herkkusikin, nam,nam.
    Ihanan hurmaavaa loppuviikkoa myös Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mate ihanasta kommentistasi! Jos joutuisin elämään ilman tunnetta positiivisesta asenteesta, en tosiaankaan olisi minä.
      Kiitos! Samaa toivon runsaasti Sinulle!

      Poista
  2. Tällaisia ajatuksenkulkuja on minullakin ollut ja kovasti haluan löytää elämääni lisää onnellisuutta ja iloa. Sinä osaat tuoda hienosti nämä julki.
    Kesällä sain käsiini Rhonda Byrnen Voima-kirjan, josta sain kovasti näihin asioihin liittyvää tietoa. Tavallaan tuttua asiaa, mutta ei ollut itselleni moni asia ollut "auennut".
    Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hilkka! Hengenheimolainen näissä asioissa olet ilmiselvästi. Salaisuus ja Voima kirjat ovat ihania opuksia, jotka avaavat lisää mieltä myönteiselle asenteelle. Tuo kirjoitamasi "auennut" pitää paikkansa minunkin kohdallani.
      Kiitos ja kiitos samoin!

      Poista
  3. Voi kun minäkin osaisin !
    Sinusta pitäisi ottaa mallia, siinä sitä tavoitetta onkin.
    Elämäsi on paljon helpompaa, kun osaat olla noin positiivinen.

    Samaa mieltä olen, että unelmia pitää AINA olla !

    Kiitos tuosta herkullisesta aamupalasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä elämäni on hieman helpompaa myönteisen ajattelun takia, sillä joka tapauksessa siihen olotilaan pyrin mahdollisimman nopeasti, jos jotain ikävää sattuu. Pääsen omalle energiatasolleni, jossa minun on hyvä olla:)

      Unelmat joskus jopa toteutuvat, sekin on niin kutkuttavan jännää, että miten ja milloin.

      Ole hyvä! Toivottavasti tuli makoisa, mukava ole tulevaan päivään!

      Poista
  4. Niin totta joka sana:)Tätä päivää ja tätä hetkeä haluan elää niin täysipainoisesti kuin vain,huomisesta en osaa sano yhtään mitään.Pienen,mutta mukavan vihjeen haaveilusta/unelmoinnista sain aikoja sitten erään lääkärin luennolta:laitat ruokailu-välineet järjestykseen vierekkäin ja joka kerta laatikon avatessa,muistuu mieleesi sana haa(rukat)-vei(tset)-lu(sikat) siis haaveilu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Suvi! Tuohan olikin hieno muistutus haa-vei-lu sanasta! Pitäneepä muistaa ja kertoa eteenpäin!

      Poista
  5. Kaunista luettavaa..todellakin elämää täytyy katsoa eteenpäin luottavaisin ja iloisin mielin. Eteen tulee aina haasteita,ne olen
    yrittänyt käydä läpi.
    Uusia haasteita on mukava saada..kokea uutta ja mielenkiintoista,
    onni on omistaa ihana perhe,lapset,lapsenlapset,vanhemmat,ystävät ym..
    Rakastan elämässä kaikkea ihanaa,yritän luoda joka päivästä jotenkin mielyttävän ja josta jäisi ainakin jotain hyvää.
    Hymy piristää aina,antaa sen jollekkin tai saa sen sitten itse.
    Elän itse juuri nyt sellaista aikaa,josta olen niin tyytyväinen!
    Nautitaan joka hetkestämme!
    Sinulle myös kaikkea hyvää loppuviikkoosi ja viikonloppuusi.

    Ps. Aika vyöhyke on siellä asetuksissa...ja löytyi ihan Helsinki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kirjoitit ihanasti! Sinulla on mahtavan hieno tavoite tuossa, että joka päivästä jäisi jotain hyvää olemaan.

      Ps. Kiitos neuvosta! Selailin kyllä noita kohtia aiemmin, mutta ei vain osunut silmiin. Nyt se on hoidettu, kiitos!

      Poista
  6. Onnea uudelle blogille..aika menee kuin siivillä ja harvemmin enää kerkeää poikkeamaan Lempiblogeissakaan..ihanaa syksyä..tallessa ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Totta, liian harvoin ehtii käymään muiden blogeissa. Ihanaa syksyä Sinullekkin!

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!