keskiviikko 15. elokuuta 2012

Täynnä elämää


Omissa oloissaan


"Elämää eivät ole päivät,
jotka ovat menneet,
vaan ne päivät,
jotka ovat jääneet mieleen.
Tämä on Sinun päiväsi -
tee siitä muistamisen arvoinen.  
Positiivisesti."
-Kokki-Jussin positiivinen onnittelukortti

Olen ajatellut hyödyntää jo kirjoittamiani juttuja tuolta vuodatuksen puolelta muokaten myös tänne. Seuraavana on eräs ihana muisto, jota en ehkä kuitenkaan olisi muistanut ilman kirjoitustani, juuri tätä kertaa.

"Äiti, minä olen tänään täynnä iloa!" Eihän sitä itsekkään voinut kuin hymyillä lapselleen ja olla ilossa mukana. Se, että hän pystyi kertomaan ja tunnistamaan hyvän olonsa niin vahvasti oli äidillekkin miellyttävä yllätys. Olemme viettäneet muutaman vuorokauden kahdestaan, repineet vanhoja tapetteja hänen huoneensa seiniltä ja jutelleet monista asioista tekemisen lomassa. Hyviä päiviä.

Yllä oleva kirjoitukseni on viiden vuoden takaa ja sen lukeminen toi edelleenkin lämpimän muistoelämyksen sydämeen. Viisi vuotta on pitkä aika lapsen ja miksei aikuisenkin elämässä. Joka kesäiset rempat on koettu myös viiteen kertaan tuonkin jälkeen, sillä tuollainen pieni remppaaminen omin käsin on ollut meidän yhteinen harrastus. 

Tytär vaihtoi opinahjoaan tänä syksynä ja sen myötä tuli muutto omaan kotiin, jonka senkin remppasimme hänen mieleisekseen. Prinsessa tokaisi jo vuosia sitten, että hänen kavereistaan ei varmaan monikaan osaa esim. tapetoida ja meillä kieltämättä sitä on kyllä harjoiteltu. 

 Niin se aika vaan menee hurjaa vauhtia ja kaikki lapset ovatkin ykskaks lentäneet pesästä omilleen. Muutama ystävistä on kysellyt miten voin ja jaksan, mutta ainakin toistaiseksi olo on varmasti kummallakin ollut myönteinen. Olen surrut tuota tyttären poismuuttamista jo ainakin vuoden, joten surutyö on tehty ja nyt sitten vaan eletään uutta tilannetta, kumpainenkin.

Samanlaisten tunteiden ja olojen kanssa on kanssani varmasti moni muukin vanhempi näin syksyn kynnyksellä opinahjojen alettua. Näin sen elämän vaan kuuluu mennä eteenpäin, vaikka sitä ensi alkuun kapinoikin, että ei nyt vielä.


 


Prinsessan kuvaamaa lintujen elämää.

 Pieni kanttarellien rivistökin tuli kuvattua.

Oikein ikimuistoisia ja värikkäitä hetkiä elämääsi!
t:leenuliini

16 kommenttia:

  1. Näinhän se on, aika rientää.. itse ei vaan aina tahdo pysyä mukana:-)
    Ihania luontokuvia olet kuvannut:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kuluu ihan oikeasti "siivillä", kun viikkokin menee niin nopsaan.
      Kiitos kuvakehuista! Kuvat on ottanut Prinsessani tällä kertaa.

      Poista
  2. Muistan hyvin tuon ajan, kun lapset pois muuttivat. Ensin oli tyhjä ja tarpeeton olo. Mutta sitten ymmärsin että uusikin elämä on oikeastaan aika kivaa :)
    Nauti sinäkin nyt olostasi !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, yritän nauttia. Ainakin tämä ensimmäinen viikko on hurahtanut nopeaan kaikenlaisten harrastusten parissa ja työssä tietysti myös.

      Poista
  3. Elämä on ihanaa,tässä ja nyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta kivaa on muistella tuollaisia mukavia sattumuksia ja päiviä jälkeenkin päin.

      Poista
  4. Niin ne linnut lähtee pesistään aikanaan...
    Mukavia loppukesän hetkiä Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia muuttolinnuista.
    Hyvin on muistissa, kun toinenkin tyttäristämme muutti pois kotoa, kuinka se oli ikävää, kun vinttikämpästä kannettiin kaikki kalusteet muuttokuormaan......
    Lämmintä loppuviikkoa Sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvakehuista!
      Eräs virstanpylväs tämäkin elämässä, kun viimeinenkin lapsista lentää pois pesästä omilleen.
      Kiitos! Lämmintä on riittänyt, toivottavasti sielläkin!

      Poista
  6. Niin rientää viikot,kuukaudet,vuodet ja me sen mukana...
    Ihania kuvia,iloa silmälle katsella,upeita otoksia.
    Aurinkoa sinun päivääsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina vaan hurjempaa vauhtia tuo aika kiitää, mitä vanhemmaksi itse tulee. Joskus lapsena kun odotti vaikka vain iltaa, se odotusaika tuntui aamulla älyttömän pitkältä. Nyt kun on aamu, niin ilta onkin sitten jo samantien:)

      Kiitos Päivi! Samaa Sinulle!

      Poista
  7. Kiva lintukuva, kun linnut on rivissä katonharjalla.
    Kanttarelleja en löyä koskaan!
    Miäkin olen pikkuhiljaa alkanu kasvamaan siihen, että kohta meillä on poismuuttajia. Toistaiseks ei ihan vielä, vaikka olen ajoittain jopa ehtiny jo toivoakin sitä..Aika hurjaa myöntää se itelleen. Toivoisin, että uus asunto ois kuitenkin suht lähellä, että ei tarvis haikailla toiselle puolelle Suomea tai maailmaa.

    VastaaPoista
  8. Hauskasen kuvasarjan Prinsessa tosiaan oli ottanut reissullaan.
    Menneellä viikolla juuri tapasin äidin, joka myös oli ehtinyt jo toivoa, että lapsi muuttaisi opiskelun myötä omilleen, mutta näin ei käynyt. Halusi asua kotona ja kulkea päivittäin bussilla jonkunkin matkan. Niin ne lapset ja myös me vanhemmat ollaan erilaisia. Kai se on ihan tervettä meininkiä, että niitä poismuuttajia kotoa alkaa siinä parinkympin ja vähän allekkin paikkeilla tulla näkyviin:)

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!