perjantai 5. heinäkuuta 2013

Rakennusaineita




 "Ekaluokkalainen kuunteli kun opettaja luki kertomusta kolmesta pienestä porsaasta. Hän tuli kertomuksessa siihen kohtaan, jossa ensimmäinen porsas yritti hankkia rakennusmateriaalia kotiansa varten.

Opettaja sanoi:..Ja porsas meni kottikärryjä työntävän miehen luokse ja sanoi:Anteeksi, herra, voisitteko antaa minulle vähän noita olkia, jotta voisin rakentaa niillä itselleni kodin?

Sitten opettaja kysyi luokalta: Mitä luulette miehen vastanneen?

Ystäväni poika nosti kätensä ylös ja sanoi: Minä tiedän! Minä tiedän! Hän sanoi..."Jopas nyt jotakin! Puhuva sika!"

Opettaja ei seuraavaan kymmeneen minuuttiin kyennyt opettamaan mitään."

-Positiivareiden arkistosta

Hih, nauroin yksinäni parvekkeella tälle lapsen mahtavalle oivallukselle. Hänen logiikkansa oli vielä ihan ymmärrettävää.  Kyllä noiden pikkuihmisten kanssa saa monia hienoja oivalluksia ihan itsekkin.

Sain tyttäriltä äitienpäivälahjaksi miniruusun ja muratin kaverina samassa ruukussa. Ruusu kukki aikansa ja luopui loistostaan, mutta koska muratti oli hyvinvoiva, jatkoin kastelua normaalisti ja nyt ilokseni huomasin, että ruusu on alkanut kasvaa uudestaan ja nyt siinä on jo näin hienot uudet kukatkin! 

 
 

 Tomaatitkin voivat mainiosti ja saavat väriä pintaansa kovaa vauhtia. Ovat kohta herkkulautasellani menossa kohti suuta.



Minusta on tullut oikein yrttien suurkuluttaja. Herneenverso on niin hyvää salaatissa ja kuten tässä, patonkin lisukkeena.

 On tärkeää tietää, millaista ravintoa kehonsa rakennusaineiksi syö, sillä ravinnolla on suora vaikutus tämän päivän hyvinvointiin, ajan kanssa loppuelämän terveyteen ja ehkäisevänä vaikutuksena erilaisiin sairauksiin. Kasvispitoisella ruoalla on niin paljon hyötyvaikutuksia, joten ei se ole turha väittämä, että pitäisi syödä vähintään  puoli kiloa päivässä vihanneksia. Itsellä se määrä ylittyy välillä reippaastikin, sillä kotona syön paljon välipaloina maukkaita tomaatteja. Tällä hetkellä herkkuani ovat avomaan kurkut, joita tulee syötyä niineen kuin salaatteihinkin lisättynä.  

 
Mozzarella-tomaatti-basilika yhdistelmä lorauksella tummaa balsamicoa saa veden kielelle. Tälläinen versio on silloin tällöin välipalana nopeasti lautasella. 
 
Maukasta elämää!


 
 

11 kommenttia:

  1. Kaunis ruusu,voi ja tomaatit melko kypsiä,maukas salaatti lautanen.Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla odottelen tomaattien kypsymistä ja maistamista.
      Mukavaa viikonloppua Sinulle myös!

      Poista
  2. Kaunis ruusu alkanut kuikkia uudestaan.
    Se on mukava kuunnella lasten juttuja. Eilen yökylään sain nelivuotiaan, joka pokkana kertoi olevansa tokalla luokalla ja hetken kuluttua kertoi jo menevänsä neloselle. Ihania nämä jutustelijat ;)
    Sielähän on oikeita herkkuja.
    Mukavia herkutteluhetkiä Sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu on niin kaunis!
      Lapsilla on välillä mahtava mielikuvitus ja loistava kerronta.
      Kiitos!

      Poista
  3. Kyllä lasten jutuille saa nauraa.
    Sinullahan on upeita tomaatteja. Nyt vaan syömään vitamiinit talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä saat varmasti kuulla kivoja juttuja usein siellä lasten joukossa!
      Annan niiden vielä hetken kypsyä, että ovat oikein kunnolla punaisia ja sitten...

      Poista
  4. Hah, hauska lapsen oivallus! Lapset ovat seun terävämpiä kuin me aikuiset tajuammekaan!

    VastaaPoista
  5. Lapset ne joskus oivaltaa ihan hauskasti. Meillä ei vielä tomaatit punota vielä pitää malttaa odottaa.

    VastaaPoista
  6. Lapsilla on välistä niin osuvia oivalluksia :) Itse tässä joku kerta naureskelin kun poika oli mummolassa (3v). Hieroskelin kättäni huomaamattani telkkaria katsoissa. Poika katseli touhujani mietteliäänä ja tuumas: mummu on ihan rikki.
    Oi, minun tomaattini on vielä ihan vihreitä.

    VastaaPoista
  7. Ihanaisia tomaatteja. Mozzarellasalaatilla olen minäkin herkutellut :)

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!