torstai 21. helmikuuta 2013

Moittimisesta kiitokseen

"Kuka tahansa osaa moittia, kiitokseen tarvitaan asiantuntija."
-Konstantin Stanislavski

Moittiminen on helppoa, liiankin helppoa. Ne ajatukset ja sanat pääsevät liian helposti julki miettimättä enempää. Elämässä on myös ihan hurjasti kiitoksen aihetta. Tietoiseen kiittämiseen kannattaa kiinnittää huomiota, sanoa edes kerran päivässä näin alkuun opettelun alkeiksi jollekkin läheiselle kiitos jostakin hänen kauniista teostaan tai sanoistaan. Kiitos luo hyvää mieltä, kunhan sen tekee sydämestään eikä kovin kuorisanoin, jolloin vastaanottaja tietää, että sanoja ei oikeasti ollut tosissaan.

Ostin uuden maustepurkin (Santa Maria Seafood ja fish) ja koemaistatukseen maku pääsi broilerpastaan, vaikka mausteen nimi antaisi viitteitä kalaruokiin. Mausteessa on rosepippuria, sahramia, tillinsiemeniä, fenkolia ja valkosipulia. Itse broilerpastankin koostumus  oli ihan uusi omissa kokeiluissani ja täytyy myöntää, että itsekin yllätyin mitä herkkua sainkin aikaiseksi.
Broilersuikaleita, öljyä paistamiseen, tilkka sitruunamehua, pari valkosipulinkynttä ja tietenkin tuota uutta mausteseosta. Ruokakermaa hauduttamiseen ja loppuvaiheessa runsaasti persiljaa vielä makua antamaan.
 Ei siis mikään monimutkainen resepti, kun kyseessä on meikäläisen keksintö.  Pastakin onnistui tällä kertaa al dente.

Näin lomalla voi huoletta syödä tuota valkosipuliakin. Voi tietysti olla, että joku kanssaihminen tuoksusta joutuu hetkittäin kärsimään, mutta kun se on vaan niin hyvää, että välillä on pakko saada sillä maustettua ruokaa.

Terveydentilakin tuli eilen tarkistettua päällisin puolin. Hemoglobiini oli 149 ja muutkin arvot kunnossa. Leposyke 68, joten ihan täysurheilija tässä ei olla, mutta oli kuulemma hyvä luku. 
 Proteiinipitoisten ruokien syömistä pitää lisätä jumppien ja muiden liikuntasessioiden jälkeen. Harmikseni kun olen todennut, että edes laktoosittomat maitorahkat ja raejuusto eivät sovi vatsalleni, joten sain muutaman hyvän vinkin niiden korvaamiseen. Itse olin jo aiemmin havahtunut samaan asiaan kuin terveydenhoitajakin, että proteiinia syön varmaan liian vähän.
Mukavia lomailupäiviä niille keille niitä on ja muille vain muuten mukavia päiviä!  

8 kommenttia:

  1. Tuota maustettahan pitääkin kokeilla :)

    Mukavaa loppuviikkoa Leenuliini :)

    VastaaPoista
  2. Totta se sana "kiitos" on ihana kuulla.
    Minä tänään töissä laittelin ruokia pikkuisille eteen ja yksi pieni oli
    saanut syötyä...niin pikku söpöllä äänellä kuului "kiitos" se kuulosti niin ihanalta.
    Ja nam! mitä herkku ruokaa olet loihtinut...tuota maustetta täytyykin kokeilla...nyt sanon sinulle kiitos vinkistä.

    Oikeen mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Se on niin totta, että kiitokset antaminen on ilmaista mutta ei sitä niin usein tapahdu ja kuinka tärkeää se onkaan...

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen herkku. Minun pitää kokeilla sitä soijakerman kanssa
    kun tavallinen kerma ei käy. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Jostakin syystä suomalainen kulttuuri on keskittynyt enemmän moittimiseen kuin kiitokseen...

    Tuota maustetta pitääkin kokeilla, kuulostaa mielenkiintoiselta yhdistelmältä.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Ehkäpä moittiminen on luotu alkujaankin helpommaksi kuin kehuminen ja kiitoksen antaminen ! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!