lauantai 8. joulukuuta 2012

Juhlintaa monessa muodossa

Piparimuffinseja ja enkeleitä
"Ihmissuhteen tarkoitus on,
että päätät,
minkä osan itsestäsi haluat panna esille,
ei se,
minkä osan toisesta ihmisestä voit saada ja pitää."
-Neale Donald Walsch

Vanha, etenkin vuodatuksen vanhassa blogissani  usein pilkahtanut lause, että kaikilla ihmisillä on tarkoitus elämäsi polulla, sivuaa em. lausetta. Ihmissuhteet tarjoavat aina haasteellisuutta, sillä peilaamme itseämme suhteessa toisiin ihmisiin, heidän mielipiteisiinsä, heidän odotuksiinsa. Mihin on kadonneet ne omat haluamiseni, toiveeni, tavoitteeni. 

Rakastunut ihminen elää usein kumppaninsa kautta ja menettää samalla oman itsensä. Yhdessä olemme enemmän, mutta kun se enemmän ei usein sitten pitkällä tähtäimellä riitäkkään. Miksi?

Pitäisi oppia rakastamaan ja kunnioittamaan itseään niin, että ei toisen ihmisen toiveiden mukaisesti täysillä eläisi tätä elämää. Jokainen kehittyy ja kasvaa tavallaan ja omassa aikajanassaan eli pitäisi omata ymmärrystä ja viisautta antaa tilaa kasvavalle persoonalleen, niin omalle kuin lähimmäisenkin. 

Merkitystä onkin ehkä vain sillä, mitä minä suhtaudun erilaisiin tilanteisiin. Olen oman onneni ja kasvuni seppä. Toinen ihminen ei voi onnea tuntea täysillä minun puolestani. Minun itseni pitää se kokea.


Käsityörintamalla tapahtuu monenlaista, joista tässä yksi valmis työ. Tämä meni rakkaan Ystäväni tulevalle lapsenlapselle. Tykästyin kovasti tästä mallista. Alkuperäisessä oli laitettu nuo duffelinapit, mutta kun en sopivan pieniä löytänyt, korvasin ne napeilla ja se onneksi tuntui olevan tulevan mumminkin mieleinen päätös. Malli on Suuren Käsityökerhon syyskuun numerosta. Lankana käytin Sandnes duo merinovilla ja puuvillayhdistelmälankaaa. Tosi mukava lanka kutoa, joten täydensin varastoa myös toisella värisävyllä. Katsotaan sitten mitä siitä langasta keksin tehdä.


Esikoistyttären syntymäpäivää vietettiin tänään ja jo aamulla. Vein hänelle toivomansa Aalto maljakon. Kumma kun tämäkin tytär on jo vanhempi kuin äiteensä:)

Mummin Murunenkin yllätti taas minut, sillä sain heti alkajaiseksi ison, märän pusun suoraan suulle. Katselin vaan ensin ihmeissäni, että mitä nyt tapahtuu, kun hän kieli lipoen läheni minun suutani:) Ihana tyllerö! Ikää 10kk 1vk ja 1pvä. Kyllä hän on jo oppinut miten mummin pidetään onnellisena.

Ylimmässä kuvassa olevat piparimuffinsit Prinsessa leipoi itsenäisyyspäivänä. Osan hän vei isälleen syntymäpäivän kunniaksi. Minäkin sain muutaman ja bonuksena päälle 2 isoa enkelipiparia. 

Etsi Sinäkin onnesi häivähdyksiä tästäkin päivästä! Ne ovat Sinun!

16 kommenttia:

  1. Onni löytyy pienistä hetkistä.

    VastaaPoista
  2. Kauniin neuleen olet tehnyt.
    Tuo on taatusti mieleinen.

    Voi sinä onnellinen kun noita pusuja pikkuiselta saat :)

    Hyvää toista Adventtia Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Uskon myös, että on mieleinen.

      Onnellinen olen pienestä Murusestani. Luultavasti ainakin näillä pusuhetkillä minäkin hänelle:)

      Samoin kiitos!

      Poista
  3. Siinäpä onkin miettimistä ja opiksi ottamista. Onni on välillä hakusessa, vaan pienikin häivähdys riittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häivähdys onneakin on välillä ihan riittävästi ja paljonkin, kun niitä hetkiä vaan osaa arvostaa.

      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  4. Ihanaa luettavaa sinulla taasen täällä...kiitos onnen häivähdyksiä on tänään löhöillä mukavan matkan jälkeen kotona. Kiva on lähteä reissuun mutta niin ihana palata kotiin.
    Oi miten ihanat piparit ja leivonnaiset nam nam!
    Kaunis tuo neule.
    Mukavaa su päivää sinulle!
    Ja kaikkea hyvää alkavaan viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissusta on tosiaan todella mukava palata kotiin!

      Makoisia muffinseja olivatkin. Muutama on vielä tallella.

      Kiitos samoin!

      Poista
  5. Onnenhäivähdyksiä on elämässä paljonkin, kun ne vain aina oivaltaa. Ihanan näköisiä muffinsseja ja piparienkeleitä, nam ,nam. Onnenhäivähdyksiä nämäkin.
    Onnellista alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  6. Namin näköisiä leivonnaisia on jauhopeukalon omaava tyttäresi leiponut.
    Ihana tuo huppari jonka olet neulonut.
    Ollaan erityisen onnellisia lapsenlapsistamme. Mikäs sen ihanampaa kuin lapsenlapsen halaus kun nähdään :)

    VastaaPoista
  7. Onnellista uutta viikkoa!
    Ihanan näköinen neule lapselle, namin näköisiä leivonnaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilkka!
      Tykkään kyllä kovasti itsekin tuosta neuleesta.



      Poista
  8. Oi että ihana neuletakki. Kelpaisi itsellenikin tuollainen :)

    VastaaPoista
  9. Oi että ihana neuletakki. Kelpaisi itsellenikin tuollainen :)

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!