sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Hurjasti onnekkuutta

Good Luck Angel
"Jos elämäni varrella kohtaan ymmärtävän sydämen,
olen onnekas, sillä
hän avaa minulle uusia näköaloja,
avartaa ajatteluani ja
käsityksiä omasta itsestäni.
Hän johdattaa minua oikeaan suuntaan,
rohkaisee kiipeämään vuoren huipulle,
katsomaan sieltä avautuvia maisemia.
Hän on jo siellä,
minne minä olen menossa.
Hän tukee sanoin ja katsein,
hiljaisuudella ja rukouksin, rakastaen lähellä
tai kauempaa.
Hän ei vaadi minua tilille,
ei olemaan kiitollisuudenvelassa.
Hän tulee elämääni, viipyy kenties vain hetken,
päivän tai vuoden,
mutta antaa sen arvokkaimman lahjansa -
ymmärryksen ja hyväksymisen,
joka kantaa minua eteenpäin oman
elämäni suuntaan.

Tai
hän on osa elämääni
vuosikymmenten ajan - osana minua.

-MN (Maija Nyman) Elämäni tärkeitä ihmisiä

Ihan hurjan hieno tiivistelmä ajatelman muodossa niistä elämän tärkeimmistä ihmisistä. Pienet hetket kohdata elämäsi suunnan näyttäjä voi tosiaan olla vain  välähdyksen mittainen. Usein tällaiset hetket huomaa vasta jälkikäteen, kun uudet ajatukset valtaavat mielen.

Meidän ydinperheessä on ollut huolen täyttämää, mutta myös paljon iloa ja helpotusta tuonutta aikaa. Yksi veljistäni sai aivoinfarktin. Ensin hän oli ainakin vuorokauden, jollei kaksi maanut asuntonsa lattialla ennen kuin pelastava työkaveri riensi hätiin ja ymmärsi tilata ambulanssin. 

Veli jouduttiin myös leikkaamaan kahteen kertaan. Lääkäri oli kertonut äidillemme, että on todella vahva mies tämä veljeni. Monet olisivat olleet tajuttomina ja heikommat olisivat jo nukkuneet pois. Jalat eivät kantaneet ensimmäisen leikkauksen jälkeen ja hänet siirrettiinkin sitten toiseen sairaalaan jatkotutkimuksia varten ja siellä selvisi, että ensimmäinen leikkaus ei ollut onnistunut. Muutama päivä meni tämän toisen leikkauksen jälkeen ja nyt veljeni kävelee ja on päässyt jo kotiinkin.  Uudestaan kävelytaidon hallintaansa ottanut  veljeni soitti samana iltana ja kertoi, että oli rollaattorilla kulkenut sairaalan käytäviä innosta puhkuen. Eihän hän sääntöjen mukaan olisi saanut olla niin paljon ylhäällä, mutta riemu oli rajaton. Hänet siirrettin takaisin oman alueensa sairaalaa, jossa hän oli nähnyt sen sairaanhoitajan, joka oli kertonut veljelleni, että et ehkä koskaan enää kävele. Luulen, että tästä veljeni oli kyllä saanut vielä enemmän tahtotilaa, että varmasti kävelen.

Kyllä niitä suojelusenkeleitä on monia tarvittu hänenkin elämänsä varrella, mutta nyt hän itsekin myönsi, että kyllä suojelusta on ollut tälläkin matkalla. Kiitos heille, huolissaan olevalle työkaverille, leikkaaville lääkäreille ja muulle hoitohenkilökunnalle! Lisäksi tuntuu veljeni oman tahtotilan vahvuus pysyä vielä tässä elämässä mukana olleen myös erittäin luja. Hänen aikansa ei ollut onneksi vielä lähteä.


 Eilen illalla kuvasin muutamia kirpparilöytöjäni. Tämän mekon löysin eilen vitosella. Mekko on hyvän laatuisesta kankaasta tehty ja sopii mielestäni minulle oikein hyvin. Tuon harmaan neulejakun olen jo joskus kesällä löytänyt, mutta kaivoin sen tähän kuvaukseen myös esille.


 Gerry Weberiä on tämä hamelöytö! Aivan ihana ja ihan minun tyylinen. Hintana oli vaivaiset 8E, sillä tämäkin oli ihan käyttämättömän oloinen. Punainen röyhelöneule (5E) on myös ihan minua, sillä haluan pukeutua ainakin välillä ihanan naisellisesti :) Joskus ne lenkkivermeet on päälle puettava, mutta on onneksi paljon näitäkin hetkiä, kun voi jotain muutakin pukea yllensä.

 Lasilöytöjäkin tuli ja ei mitään vähäisiä juttuja nekään. Etualalla oleva Iittalan ja Valto Kokkon designia oleva Snow Crystal maksoi vain 1,50. Se oli aivan pakko ostaa mukaan, vaikka minulla niitä kaksi jo olikin, mutta hinta oli niin hurjan edullinen. Uutena keräilykohteenani ovat Pioni sarjan lasistot, joista nyt löytyi 6 pientä lautasta 15 euron yhteishintaan. 

Lautasten päällä on Markku Salon designia: Apollo, jossa oli myös tuo ketju pidikkeineen. Tämä on menossa jonkun huoneen ikkunaa somistamaan. Hintana tälläkin vain 3E. 

Takana on Pentikin valkoinen Luna kynttilämalja, joista minulla on tätä samaa kokoa jo punainen ja kaksi korkempaa myös valkoisena. Näistä saakin sitten kivan kokoonpanon vaikka seuraavaksi joulupöytään. Tämä pieni valkoinen maksoi 4E.

Hieno löytö oli myös Sarpanevan Festivo kynttilänjalka 180mm eli 4 sakaraisena. Tässä kynttilässä on TS signeeraus, joita juuri keräänkin.

Rauhallista sunnuntaita kaikille!

12 kommenttia:

  1. Aivan ihania kirpparilöytöjä olet tehnyt! Ja veljesi tarina antaa meille uskoa, että hyviä ihmisiä ja enkeleitä on olemassa.
    Kivaa sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekkin mahtavia löytöjä! Kyllä tosiaan usko on vaan lisääntynyt näiden viimeisten päivien aikana tästä kaikesta uskomattomasta ihmeestä.

      Kiitos, mukavaa sunnuntaita Sinulle myös!

      Poista
  2. Paljon voimia veljellesi..ja enkeleiden suojausta!
    Voi että miten upeita kirppari löytöjä oletkaan tehnyt!
    Oikeen mukavaa ja rauhaisaa iltaa!
    Ja alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Kyllä hänellä niitä on tuntunut olevankin tällä reissulla!

      Itsekin ihan yllätyin, että mitäs kaikkea kaunista ja tarpeellista eteen tupsahtikaan :)

      Kiitos! Samoin sinne!

      Poista
  3. Ihanaa, että veljesi oli vahva ja että työkaveri löysi hänet. Voimia ja suojelusenkeleitä toipumiseen!

    Ihana tuo "hyvän onnen enkeli" :-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu! Onneksi hän on tosiaan noin vahva!

      Tämä on yksi lempienkeleistäni ja on ollut jo vuosia esillä milloin missäkin huoneessa.

      Poista
  4. Kyllä veljelläsi oli suojelusenkeli paikalla. Kun noin onnellisesti loppujen lopuksi kävi.
    Isäni joutui vastaavan takia pyörätuoliin, vaikka pääsi heti sairaalaan !

    Upeita löytöjä olet taas kirpparilta tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomattoman hyvää suojelusta hänellä oli kyllä matkassaan, kun tosiaan vertaa aikaakin miten kauan meni ennen kuin hän sai apua. Onneksi isäsi jäi myös tänne vielä seuraksenne.

      Olen ihan ihmeissäni itsekin näistä ihanista löydöistä.

      Poista
  5. Se on ihana tunne, kun huomaa että suojelusenkelit on paikalla silloin kun tarvitaan.
    Sinullahan on vaikka pikkujoulumekot valmiina juhliin. Ja vielä kauniita ja edullisia lasisia löytöjä.
    Hyväää alkavaa viikkoa Sinulle;)

    VastaaPoista
  6. Iltarukouksessani olen muistanut pyytää heitä huolehtimaan veljestäni jo jonkin aikaa ihan omana pyyntönään. Onneksi kävi niin kuin kävi.

    Totta, ainakin tuo lilamusta oisi täydellisen sopiva.

    Kiitos, samoin Sinulle <3

    VastaaPoista
  7. Mahtavia kirppis-löytöjä oot tehnykin!Ite hinkuan päästä penkoilemaan taas pitkästä aikaa kirppareita,vaikka onhan tuosta lähi-kirppikseltäki kivoja juttuja löytynyt!
    Laskettiin lasten kans,ett meidän tupa-keittiössä on nyt 40 enkeliä erilaisessa muodossa,eikä kaikki ole vielä paikkaansa löytäneetkään.
    Veljesi on todellinen sisupussi,paranemista hänelle ja voimia teille muille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen toistaan ihanampia tavaroita vain tupsahteli eteen ja vielä ihan kivoin hinnoin. Oli oikea löytöpäivä!

      Aikamoisen kiva määrä on Sinullakin noita enkeleitä! Olen nyt tuonne fb-fanisivuille yrittänyt niitä pikkuhiljaa kuvata, niin saan sitten itsekin käsityksen,kuinka paljon niitä oikein onkaan.

      Tosi sisupussi tosiaan, kun tuollaisesta lähtötilanteesta viikon päästä jo kävelee. Kiitos!

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!