lauantai 17. toukokuuta 2014

Väriloistoa


"Nautin jokaisesta päivästä.
  Suhtaudun elämääni niin, että jokainen päivä on arvokas lahja. 
Pyrin tuottamaan iloa ja lohdutusta läheisilleni ja päätän aina tulla paremmmaksi ihmiseksi ja sellaiseksi, että elän täällä toisia varten.
 Luen paljon, etsin kirjoista viisauksia ja oivalluksia.
 Olen ihmisille ystävällinen ja pyrin olemaan aina iloinen.
 Rakastan ja halaan joka päivä,
 koska kukaan ei tiedä viimeistä päivää."
-Jon 

Tuo teksti on kuin omasta elämästäni ja täytyy myöntää, että osa noista kirjoitetuista asioista luontuu minultä ilman suurempaa ajattelemista ja tuskailemista. Minä olen herätessäni kuin paahtoleipä, joka pomppaa reippaasti paahtimestaan eli  sängystään.

Joka päivässä on jotain mukavaa ja ihanaa tapahtumaa odotettavissa. Yllätyksellisyyttä, josta ei aamulla herätessään tiennyt, mutta jonka illalla lämpimästi sulkee ajatuksiinsa ja muistoihinsa. Joka päivä on elämisen arvoinen ja totta kai päiviin joskus sisältyy niitä ei niin mukavia asioita, mutta elämään nekin kuuluvat. 


Kirjakaupan alesta löytyi muutama mielenkiintoinen kirja, joista tässä yksi: "Delhin kauneimmat kädet".  Kirja kertoo tarinan katkeroituneesta ja kaavoihinsa kangistuneesta keski-ikäisestä miehestä ja hänen edesottamuksistaan. Ihan viihdyttävä kirja.

Anna-Leena Härkösen kirja on Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteos. Hippasen on vielä kirja kesken, mutta ihan muutamat naurun pyrähdykset olen ilmoille päästänyt takana puhumisen taidosta.


Kirpparilöytöjä taas pari eli aivan ihanaa liilaa puuvillalankaa 400g. Valoisuus vähän vääristää värisävyä, mutta luonnonvalossa on kaunis väri. Elokuva "Paholainen pukeutuu Pradaan", jonka yksi pääosan esittäjistä on Meryl Streep. Prinsessa pitää hänen elokuvistaan, joten taitaa päätyä hänelle jossain vaiheessa.

Tässä samalla katselen nauhoitettua "Kalenteritytöt" -elokuvaa. Aiemminkin nähty, mutta tämäkin elokuva kestää kyllä useammankin katselukerran. 


Viihdyttävää viikonloppua!


12 kommenttia:

  1. ♥tosi kivaa lankaa! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Ihana väristä lankaa! Hyvää pyhää!

    VastaaPoista
  3. Kauniit keltaiset ruusut,ihanan väristä lankaa.Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  4. Kiva lankalöytö, niitä minäkin aina kirppareilta kyttään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin! Rakastuin tuohon väriin, joten oli pakko saada.

      Poista
  5. Kauniin keltaisia ruusuja :)

    VastaaPoista
  6. Näin tehdään!
    Nyt pitäisi vielä päättää mitä teen langasta, mutta eiköhän sekin jossain kohtaa kirkastu.
    Kiitos ja kiitos samoin ♥

    VastaaPoista
  7. Kaunis on väri langassa. Kyllä kirjojen parissa aika rientää.
    Hyvää keskiviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat on ihania! Pienet murheet unohtuvat hyvän kirjan parissa.
      Mukavaa viiikonloppua!

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!