sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Höyhenen kevyttä


Olisinpa höyhenen kevyt,
 valkoista pumpulia pullollaan.
 Loukkaavat sanat, ilkeät teot,
 ihmisten kaksinaamaisuus
 tekisivät vain pienen lommon kuohkeaan ihooni. 
Ihme palauttaisi
 hetken päästä ihoni takaisin
 ihanaan pehmeään kuosiinsa
 välittämättä ulkoapäin
 tulevista toistuvista uhista.
 Pitäisi ihoni silkinpehmeänä,
mutta silti sopivan kovana
 ottaakseni vastaan sen kaiken
 mikä on tullakseen rikkomatta
 kuitenkaan mitään sisältäni.
 Eikö olisikin mukava iho?
 Henkisesti kai voisin kasvaa tuollaiseksi, 
kunhan vielä jaksan opetella.
 Tavoitteita siis on.
Tällekkin vuodelle. 

Olen tuon kyseisen ajatelmani kirjoittanut toukokuussa 2008 entiseen blogiini. Silloin ehkä on ollut  pinnalla jotain ikävääkin tunnetta, tänä päivänä sellaista samaa tunnetta ei enää ole.  Edelleen kuitenkin on kirjoittamassani jutussa vieläkin jotain ammennettavaa itselleni. Ihanaa oli kuitenkin myös huomata, että ihoni on ollut joustava eikä sisälläni ole mikään rikkoutunut lopullisesti osin rankkojenkin aikojen aikana. Kiitos siitä!


Tällaisen ihanan ruusun bongasin ja vielä kaksin kappalein joulun alemyynnistä. Siis pakko, ihan pakko oli ostaa ne oman kodin somistukseksi. 


Niin ja hei, olin minä ollut kilttikin, kun sain joululahjaksi näin ison paketin! Tyttäret yhteistuumin tämän olivat hankkineet. kun vanha imuri alkoi jo oireilemaan vanhuuttaan. Imuteho edelleen on hyvä vanhassakin, mutta suuttimen osat joutuivat jo koville. Pyörät tippuivat pois yksi toisensa perään. Prinsessa viimeksi imuroidessaan oli hiffannut, mitä äitee tarvitsee joululahjaksi, joten kiitos! Hieno ja tarpeellinen lahja!

Hyvää Loppiaista!

19 kommenttia:

  1. Hieno ajatelma,kauniin ruusun olet ostanut.Hyvää Loppiaista leenuliin.♥

    VastaaPoista
  2. Hienosti kirjoitettu. Upean hyötylahjan olet saanut :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää loppiaista ♥
    Hyvä ja tarpeellinen lahja, mukavia siivouksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli ♥
      Nyt luistaa se siivoaminenkin paremmin :)

      Poista
  4. Ihana on postauksesi jälleen.
    Hyvää Loppiaispäivää sinulle.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Mate ♥
    Tosi tarpeellinen! Ihan lahja!
    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Hieno lahja ja kaunis löytö. Loppianen on jo illassa, hyvää iltaa ja mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuiki tarpeellinen lahja! Kiitos! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Tarpeellinen joululahja ja kaunis tuo höyhen riipus.

    VastaaPoista
  8. Ihana toi höyhenriipus,todella kaunis.Tuo lahja on tullunna tarpeeseen ja onhan se meille jokaiselle tarpeellinen kapistus:D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekkin ihana koristus! Hieno ja tarpeellinen lahja, tyttäret ovat niin ajattelevaisia!

      Poista
  9. Ihana höyhenriipus. Tuo imuri on tuiki tarpeellinen. Hyvää torstai iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmavan kevyt, suloinen tuulahdus jostain kauniimmasta ajatuksesta!
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!