sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Perheenlisäystä


"Sanotaan ja tosi se onkin,
että juuri ennen meidän syntymäämme
enkeli painaa sormensa huulillemme ja sanoo
"hys hiljaa, vaikene siitä minkä tiedät".
Tästä johtuu, että meillä on syntyessämme
kuoppa ylähuulessamme
emmekä muista mitään mistä tulimme."

-Roderick Macleish

Ikimuistoinen viikonloppu takana! Esikoistyttäreni perheeseen syntyi potra poikavauva lauantaina. Mielestäni hän on nyt jo kovin komea ja upeapiirteinen miehenalku. Kun äiti ja isi olivat haikaran tuliaista vastaanottamassa, vietimme isosiskon kanssa laadukasta aikaa koko viikonlopun ja voi että, kun meillä oli hauskaa. Aivan uskomatonta, miten tuollainen vajaa 2-vuotias voi olla niin seurallinen ja valloittava. Monet naurut nauroimme yhdessä, hänellä on mahtava huumorintaju ja ihana pilke silmäkulmissa. Hän seuraa tarkkaan ilmeitäni, kun tietää tekevänsä jotain hauskaa tai pikkasen luvatontakin. 

Tänään annoin hänen käsiinsä enkelisoittorasian, jota hän jaksoikin pitkään tutkia ja ihmetellä. Hän jopa jaksoi itse vetää hiukan soittorasian vipua pohjasta, joten se lisäsi varmaan mielenkiintoa, kun itse sai jotain ääntä aikaiseksi rasiasta. 

Musiikki kaiken kaikkiaan tuntuu olevan hänelle tärkeä juttu. Äitinsähän on ollut hänen kanssaan muskarissa ja ihan taaperosta lähtien hän on kyllä jotenkin reagoinut mieleiseensä musiikkiin. Eilen lauloin autossa joululauluja, mutta kun kohdalle tuli sellainen paikka, kun en sanoja muistanut, hän lauloi mukanani laalalaa aina sopivan hetken tullen. Silmät loistaen hän yhtyi tähän epävireiseen lauluuni.

Tyttären perhe sai siis  uuden "herätyskellon", joten heillä ei lepoa ole nyt lähiviikkoina kovasti tiedossa. Omalla kohdallani töitä riittää myös näin joulun alla mukavasti, joten kovasti ei vierailuja blogeihin ole odotettavissa. Siksi haluankin nyt toivottaa kaikille jo valmiiksi  mahdollisimman kiireetöntä ja ihanaa joulun alusaikaa! Nautitaan taiasta ja joulun lumosta!

13 kommenttia:

  1. Oikein paljon ONNEA uudesta perheen lisäyksestä.Mukavaa alkavaa viikkoa.♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mate! Kyllä täällä ollaan tosi onnellisia ja onnekkaankin oloisia!
    Pienen pienet sormet ovat niin vikkeliä ja tutkivat tarkkaan jokaisen sopukan mikä rasiasta löytyi. Pohjassa oli pari reikää (valmistajan tekemiä) ja nekin piti tarkkaan katsoa.
    Kävin lukemassa ja vastailin :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut! :)

    Kaikki lapsethan ovat syntyessään musikaalisia ja rakastavat musiikkia, jos vain heille annetaan sitä mahdollisuus kuunnella ja itse musisoida. Muskari on siihen tarkoitukseen hyvä paikka, mutta kotimusisointi on vielä tärkeämpää. Laula ihmeessä lapsenlastesi kanssa, niillä sanoilla ei ole mitään väliä, voit ihan hyvin vaikka keksiä omia! :)

    (laitoin jo aiemmin samansisältöisen kommentin, mutta se hävisi teknisistä ongelmista johtuen; pahoittelen, jos tulee toistamiseen)

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihanaa. Onnea paljon sinulle ja koko perheelle mahtavasta ja parhaasta joululahjasta mitä voi olla ♥
    Oikein ihanaa joulua Sinulle !

    VastaaPoista
  5. Onnea, onnea mummille ja perheelle <3 <3 Oikein ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Onnea teille kaikille <3 Ja ihanaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  7. Onnea isovanhemmille ja koko perheelle. Hyvää joulun alusviikkoa

    VastaaPoista
  8. Onnittelut!

    Hyvää joulun odotusta:)

    VastaaPoista
  9. Oikein lämpimät onnittelut, syntymä on aina niin ihana asia! Ihastuttava sinulla tuo teksti postauksesi alussa :) Rauhallista ja ihanaa joulunaikaa sinullekin.

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea koko perheelle ja isovanhemmille! Ihanaa joulun odotusta! Toivottaa Helenamaria :) <3

    VastaaPoista
  11. Onnea tuplamummille! Kiitos joulutoivotuksista! Hyvää Joulua sinullekin!

    VastaaPoista
  12. onnea uudesta herätys-kellosta :) oih,ihana lahjoista parhain <3

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!