sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Onnellisten tähtien alla


"Usein kuulee sanottavan, että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta jos ajattelee onnen tarkoittavan sattumanvaraisia tapahtumia, silloin väite ei pidä paikkaansa. Onni potkii jokaista. Omaa onneaan ei voi takoa. Se tulee ja menee, miten haluaa. Mutta omaan kohtaloonsa voi vaikuttaa pysymällä valppaana ja käyttämällä onnea,viisaasti hyväkseen."
-Charles Evan Cardwell

Aivan, voisin sanoa. Onnenhetkiä tipahtaa jokaisen elämään, mutta jos niistä hetkiä ei osaa huomioida ja tehdä oikeita päätöksiä, kohtalohan siinä myös muuttuu. Omaa elämäänsä kun taas peilaa tähän viisaaseen ajatusryppääseen, huomaa, että muutama onnenhetki on tullut päästettyä pois omistakin käsistä. Rohkeutta on vain yksinkertaisesti joskus puuttunut, vaikka olisi ollut ihan huikeitakin tilaisuuksia edessä. Sisäiset varoituskellot ovat pitäneet huolta, että ihan kaikkeen näennäiseen onneen ei ole tullut lähdettyä mukaan. Haluan kuitenkin uskoa, että olen tehnyt oikeita päätöksiä ja saanut jotain muuta mukavaa onnekasta elämääni. 

Pari ystävääni jaksaa välillä muistaa, miten olen päästänyt mahdollisia onnenhetkiä elämästäni, mutta totuus on se, että olen kuunnellut sydäntäni silloin ja sen tuntemusten mukaan tehnyt ratkaisujani. Joskus se järkikin olisi hyvä olla päätöksissä mukana, mutta sydänasioissa kyllä se sydän on ykkössijalla tuntemuksineen ja ajatuksineen. Niitä ei järjen äänellä aina voiteta, vai mitä mieltä Sinä olet?


Jouluaattoon on aikaa vielä runsaat kaksi viikkoa. Oma joulunodotus on mennyt todella rauhallisesti ja siivouksetkin ja lahjahankinnatkin ovat jo melkein tehtyinä.. Jouluisia koristeita vielä vähän sinne tänne ja joulu saa puolestani tulla. 

Mahdollisimman kiireetöntä ja stressitöntä 
joulun odotusaikaa Sinullekkin toivoen,
leenuliini