lauantai 7. joulukuuta 2013

Sitoutumispäätös itsenäisyyteen


"Ennen sitoutumistaan ihminen aina epäröi, vielä
on tilaisuus vetäytyä takaisin. Kaikkia aloitteita
ja luovuutta koskee yksi perimmäinen totuus, jonka
huomiotta jättäminen tekee tyhjäksi lukemattomat
ideat ja suuret suunnitelmat: sillä hetkellä, kun
ihminen lopullisesti sitoutuu johonkin, silloin
kaitselmus puuttuu peliin. Tapahtuu kaikenlaisia
avuksi tulevia asioita, joita ei koskaan olisi
muuten tapahtunut.

Sitoutumispäätöksestä seuraa kokonainen tapahtumien
virta, joka tuo ennalta arvaamattomia tapahtumia,
tapaamisia ja aineellista apua, jota ihminen ei
olisi voinut uneksiakaan saavansa."

-W.H. Murray
 
Hei, nyt on jo joulukuun 7. päivä!
 Meillä täällä rannikolla ei ole lumesta paljon tietoakaan, ei edes pakkasesta. Eilen juhlittiin itsenäistä maatamme uusissa kuvioissa valtakunnan tasolla.  Henkilökohtaisesti pidin kovasti tästä uudesta järjestelystä ja ohjelmasta Tampere-talolla, jota seurasin ystäväpariskunnan luona. Puvut tuli ihailtua ja muutama helmi sieltä jäi itsellekin mieleen.  Konsertti kaikkineen oli onnistunut kokoelma kirjallisuutta ja musiikkia. Tyylikäs ja kaunis kokonaisuus meistä suomalaisista, ajattelutavoistamme sekä taidoistamme. 

Hienoa, oli myös lukea presidenttimme kommentteja facebookista. Niin kuin siellä joku kommentoikin, että varmasti harvan maan presidentti itse kirjoittaa naamakirjaan. Kovasti tuntuivat muutkin pitävän tästä uudesta, mutta väliaikaisesta järjestelystä ja ohjelmasta.Toivottavasti jatkossakin on jotain tällaista vaikka juhlapaikka remontin jälkeen varmasti palaakin takaisin.


Onnellista joulukuista itsenäistä oloa ja kiitos menneille sukupolville siitä, missä elämme nyt, Vapaassa, kauniissa ja itsenäisessä maassamme!

3 kommenttia:

  1. Kyllä oli tosi onnistuneet juhlat Tampereella.Täällä nyt satelee lunta toivottavasti pysyisi.Mukavaa viikonloppua.♥

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin juhlista. Oli kotisohvalta paljon viihdyttävämpää seurata upeaa ohjelmaa kuin sitä perinteistä tanssia ja haastatteluja.

    VastaaPoista
  3. Hyvät juhlat oli järjestetty tampereella. Hyvä joulukuuta.

    VastaaPoista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!