lauantai 24. elokuuta 2013

Pisara nuoruutta

kuva kirjasta Runon vuodenajat, kuvitus Anne Grahame Johnstone

 "Koska tulee ihminen aikuiseksi?
 Toivottavasti ei koskaan, 
jos aikuisuus merkitsee kehityksen katkeamista,
 itsetyytyväistä jäykistymistä johonkin muka valmiiseen.
 Toivottavasti kuitenkin silloin,
 kun vaaditaan,
 jos aikuisuus tietää vapautumista liiasta arkuudesta,
 suostumista vastuuseen
 ja tarvetta jatkuvaan kasvuun.
 Jokin pisara lapsuutta
 ja nuoruutta
 saisi silti seurata mukana elämän iltaan asti."

- Tyyni Tuulio, Keskipäivän maa 

Tämä runo hieman sivuaa Prinsessan syntymäpäivää, sillä hän täytti alkuviikosta maagiset 18-vuotta. Aikuinen nainen siis, jonka toivoisin säilyttävän osan lapsellisena olosta sopivina annoksina sopivina hetkinä. Kuten äitinsäkin:) 



 Eilen silmiini osui iltapäivälehteä lukiessa kirjoitus Katri Helenasta ja Radion Suomen mainos. 
Harmi vain, että ohjelma tuli yöllä, jolloin olen varmasti unten mailla. Toivottavasti ohjelma uusitaan jossain vaiheessa parempaan aikaan. 

Tekstin mukaan  Katri Helena kertoi saavansa "etiäisiä" ja kerrotussa tarinassa oli jotain  niin tuttua, että se  herätti  oman muistoni, joten tässä oma  etiäiseni muutaman viikon takaa: 

Lähdin töistä kotiin, mutta ajoinkin eri reittiä kuin normaalisti. En tiedä johtuiko siitä vai mistä, mutta yhtäkkiä tuli tunne, että nyt ajat sitten tosi varovasti. Katselin hyvin tarkkaavaisesti ympärilleni koko ajan ja ajoin normaalia hitaamminkin, kun tunne oli niin vahva. Kaupunkialueella kun ajoin kuitenkin, niin muutaman risteyksen ohitin, mutta sitten se tapahtui. Erään omakotitalon pihalta juoksi pienen pieni koira suoraan keskelle ajotietä ja sen perässä pieni tyttö polkupyörällään. Tyttö ei onneksi ajanut ihan yhtä pitkälle kuin koira juoksi, mutta ihan kamalia olisi tapahtunut, jos en olisi ajanut nopeusrajoitusta alemmalla nopeudella ja ollut tosi tarkkaavainen, sillä nyt ehdin reagoida kunnolla ja pysähtyä, että he pääsivät takaisin turvaan omalle pihalleen. Onneksi takaanikaan ei tullut toista autoa, jolla ehkä olisi ollut tarvetta ohittaa vaikka autoni tms. Kyllä silloin meni hurjan iso kiitos tuosta varoituksesta lähettäjälle, että kävi niin kuin kävi. Taas kerran se tunne vahvistui, että näihin oloihin pitää luottaa, jos ne näin vahvoina ilmenevät ja ajatuksiin tupsahtavat ykskaks.

Toisenlainen tupsahdus oli myös tässä jokin kuukausi sitten. Olin voittanut lotossa sen verran, että ajattelin sen voiton sijoittaa kerrankin elämässäni 9 rastin systeemiin. Kun avasin netin lottoriviohjelman, siinä oli numero 15 jostain syystä heti näkyvillä. Ihmettelin sitä hetken, että mitäs nyt ehdin painaa, kun tuo numero tuohon jo pumpsahti, mutta poistin sen sitten enempää ajattelematta. Sitä sitten ajattelin kyllä vähän enemmän, että en taida sittenkään laittaa niitä samoja numeroita, joilla viime kerralla voitin, sillä eihän niillä samoilla numeroilla nyt varmasti toistamiseen tule voittoa. Väärin meni! Jos olisin laittanut ne samat numerot ja sen eteeni annetun numero 15, olisin voittanut noin 5000 E. Hiukan harmitti, etten luottanut sittenkään vaistooni ja laittanut ne numerot, jotka olin alunperin ajatellutkin laittavani, mutta optimistinen kun olen, niin uskon, että uusia tilaisuuksia tulee.

Millaisia ennakkoaavistuksia Sinä olet saanut ja miten olet toiminut? Mielenkiinnolla odottelen kertomuksiani, sillä uskon, että näitä varmasti tapahtuu ihan jokaiselle. Ainakin ehkä meille herkimmin vaistoaville.

Rentouttavan mukavaa viikonloppua!

19 kommenttia:

  1. enkelit ne meitä varoittaa ja herättelee varautumaan uusiin tilanteisiin...
    tuo kuva on aivan ihana ja runo myöskin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen minäkin ajatellut! Tuo Katri Helenan mainitsema "etiäinen" oli minulla ihan uusi nimitys näille varoituksille.

      Eikös olekkin hellyyttävä kuva ja runossa on tosiaan sanomaa.

      Poista
  2. Hyvän sanoman runo,kiitos.Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  3. Etiäisitä puhutaan ainakin pohjanmaalla. Mahtaisiko olla sellainen, kun minun oli pakko lähteä katsomaan tätiäni, ajoin Kurusta Lapualle noin 2 tuntia suuntaansa. Seuraavalla viikolla täti joutui sairaalaan eikä enää palannut kotiin.
    Meillä on tosi samanikäiset lapset kuopuksena täysi-ikäistyy tänään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilmankos en ole aikaisemmin sanaa kuullut, jos se on pohjanmaalta kotoisin. Onneksi luotit omaan vaistoosi ja menit katsomaan tätiäsi.

      Onnittelut omalle täysi-ikäisellesi!

      Poista
  4. Monta ihaana postausta oli ilmestynyt blokiisi. Olin toista viikkoa poikakaverin kanssa rannikkoreissulla. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsikka! Aivan mahtavaa, jos jaksoit selata noita vanhempiakin juttuja! Oli varmaan kiva ja hieno reissu!

      Kiitos ja kiitos samoin!

      Poista
  5. Enkelit pitävät omistaan huolta.

    Minut käskettiin ylhäältä varomaan. Pimeässä talviyössä kohtasin autolla vastaantulevan lähivaloilla ajavan, ja kun vaihdoin pitkät valot takaisin, hirvi seisoi edessäni. Pysähdyin - mutta ilman varoitusta olisin ajanut hirvikolarin. Minustakin pidettiin huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavuutta tälläiset tarinat tosielämästä! Onneksi Sinustakin pidettiin huolta ja varoitettiin!

      Poista
  6. Ja vielä sylin täydeltä onnea Prinsessalle.

    VastaaPoista
  7. Kyllä sinulla ainakin on se oma suojelusenkeli, on se monta kertaa todettu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä suojelusenkeliin on uskominen, sillä näitä tapahtumia on tosiaan ollut ihan mukavasti. Uskomattoman hienoa on ollut huomata, että minusta ja kanssaihmisistä tosiaan huolehditaan. Tässäkin tapauksessa huolehdittiin myös pienestä koirasta ja lapsesta. Kyllä niin iso kiitos meni tuonne yläkertaan varoituksesta, että sitä ei voi sanoin kuvata.

      Poista
  8. Onnea tyttärelle aikuisuuden saavuttamisesta. Hienoja tarinoita, kiitos niistä.

    VastaaPoista
  9. Tiedän, että Sinulla on paljon suojelusenkelikokemuksia.
    Minäkin uskon vakaasti ja lapsenmielisesti Suojelusenkeleihin. Viime viikonloppuna se koettiin, kun lapsenlapseni putosi traktorin hytistä ja joutui isoon leikkaukseen. Nyt jo elämä vähän hymyilee:)
    Onnea tyttärellesi ja Suojelusenkeleitä teille molemmille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mate, toivottavasti kaikki on nyt paremmin! Suojelusenkeleitä tosiaan tarvitaan!

      Kiitos onnitteluista! Enkeleitä teidänkin lähellenne♥
      Vastaa

      Poista

Kiva, kun piipahdit! Tervetuloa toistekkin!